Minilex - Lakipuhelin

Nuori henkilö vahingonkorvausvelvollisena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos vahinkoa aiheuttanut henkilö oli alle 18-vuotias vahingon tapahtuessa, hänelle ei yleensä tuomita täyttä korvausvastuuta. Alaikäinen on velvollinen suorittamaan tavanomaisesta vahingonkorvauksesta vain sen määrän, joka katsotaan kohtuulliseksi. Kohtuullisuutta arvioitaessa huomioidaan vahingon aiheuttajan ikä ja kehitystaso, teon laatu sekä vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsijän varallisuusolot ja muut olosuhteet, joilla on merkitystä.

Nuoren henkilön korvausvastuun kohtuullistamista koskevassa säännöksessä ei edellytetä että korvausvastuu olisi nuorelle suorastaan kohtuuton ennen kuin sovitteluun voidaan ryhtyä. Sovittelun soveltamiskynnys on yleensä matala, koska nuoret eivät välttämättä vielä täysin ymmärrä toimintansa vakavuutta ja seurauksia.

Nuorella henkilöllä ei yleensä ole kovin paljon omaa varallisuutta isojen korvausmäärien maksamiseen, joten sovittelu voidaan perustella toki myös taloudellisella kuormittavuudella. Korvausvastuu ei saisi muodostua niin suureksi että se romahduttaa vahingon aiheuttaneen henkilön taloudellisen aseman. Tätä periaatetta noudatetaan vahingon aiheuttajan iästä riippumatta.

Vaikka nuoren vahingon aiheuttajan korvausvastuuta tavanomaisesti kohtuullistetaan, poikkeuksellisesti myös nuorelle voidaan tuomita täysi korvausvastuu. Jos esimerkiksi vahinkoa aiheuttanut toiminta oli tahallista ja suunnitelmallista tai muutoin erityisen moitittavaa, nuoresta iästä huolimatta voidaan täysikin korvausvastuu langettaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]