Minilex - Lakipuhelin

Näkyykö seksuaalirikos rikosrekisterissä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Seksuaalirikoksiksi luetaan monia eri rikoksia, jotka loukkaavat ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ja jotka ovat laissa määrätty rangaistaviksi. Kun epäilty tuomitaan rikoksesta, jää tuomiosta sekä rangaistuksesta mahdollisesti merkintä rikosrekisteriin. Seuraavaksi tarkastellaan, mitkä merkinnät tulevat näkyville rikosrekisteriin ja mitkä ainoastaan poliisin omaan rekisteriin, sekä mihin merkinnät mahdollisesti vaikuttavat ja milloin ne poistuvat.

Kaikista tuomioista ja rangaistuksista jää merkintä poliisirekisteriin, jonka tiedot ovat ainoastaan poliisin, tullin sekä rajavartiolaitoksen käytettävissä. Poliisirekisteristä tiedot poistetaan yhden ja kahdenkymmenen vuoden välillä riippuen siitä, minkälaisesta tuomiosta on kyse.

Vakavimmista tuomioista sekä rangaistuksista jää merkintä rikosrekisteriin, joka on osittain julkinen ja mahdollisesti työnantajan sekä viranomaisten saatavissa. Erityisesti seksuaalirikoksissa rikosrekisteri voi negatiivisesti vaikuttaa esimerkiksi työnhakuun.

Kun henkilö tuomitaan ehdottomaan tai ehdolliseen vankeuteen, ehdollisen vankeuden ohella sakkoon, yhdyskuntapalveluun tai valvontaan, yhdyskuntapalveluun, nuorisorangaistukseen tai sen sijasta sakkoon, viralta pantavaksi tai jos henkilö jätetään tuomitsematta syyntakeettomuuden takia, tulee rikosrekisteriin merkintä.

Tiedot poistetaan rekisteristä rangaistuksen vakavuuden mukaan, ja aika lasketaan tuomion antamispäivästä lähtien. Esimerkiksi merkintä seksuaalisesta ahdistelusta poistetaan viiden vuoden kuluttua tuomiosta, merkintä seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta poistetaan kymmenen vuoden kuluttua, ja merkintä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä poistetaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua tuomion antamispäivästä.

Lainsäädäntöä rikosrekisteriin jäävistä merkinnöistä kehitetään jatkuvasti. Jos sinulla on kysymyksiä rikosrekisteristä, ota yhteyttä lakimieheen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]