Minilex - Lakipuhelin

Myyjän viivästys ja sen seuraukset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Myyjä on viivästynyt luovutusvelvollisuutensa täyttämisessä, jos hän ei luovuta kiinteistön hallintaa ostajalle osapuolten sopimana ajankohtana. Myyjän tulee luovuttaa kiinteistö kokonaisuudessaan, sillä myös kiinteistön osan pidättäminen myyjän hallinnassa merkitsee viivästystä kiinteistön luovutuksessa. Ellei muuta ole sovittu, ostajalla on oikeus saada kiinteistö hallintaansa välittömästi kaupan tekemisen jälkeen. Varsinaisen kiinteistön lisäksi myyjän on luovutettava ostajalle lainhuudon saamiseksi tarpeelliset kiinteistön saantokirjat sekä panttikirjat, vuokrasopimukset ja muut vastaavat asiakirjat, joita ostaja tarvitsee kiinteistön omistajana.

Ostajalla on myyjän viivästyessä oikeus vaatia sopimuksen täyttämistä. Jos viivästys on olennainen, ostaja voi vaatia kaupan purkua. Ostajalla on edellä mainittujen lisäksi oikeus saada vahingonkorvausta.

Myyjän vastuu kyseisissä viivästystilanteissa on ankara. Myyjä ei voi vastuun välttääkseen esimerkiksi vedota siihen, että viivästys johtuu hänestä riippumattomista syistä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]