Minilex - Lakipuhelin

Mitkä oikeudet on pakko kirjata?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Omistusoikeus on pääsääntöisesti ainoa oikeus, joka on pakko kirjata (lainhuudattaa). Tietyissä tapauksissa myös joillekin erityisille oikeuksille on asetettu nimenomainen kirjaamisvelvollisuus. Tämä koskee maanvuokraoikeuden ja muun toisen maahan kohdistuvan määräaikaisen käyttöoikeuden haltijaa kahdella edellytyksellä. Ensinnäkin oikeus on sellainen, että se voidaan siirtää kolmannelle kiinteistön omistajaa kuulematta eli siitä saadaan määrätä vapaasti. Toiseksi, alueelle saadaan sopimuksen mukaan rakentaa oikeudenhaltijalle kuuluvia rakennuksia tai laitteita. Tällainen käyttöoikeus tulee sen perustamisen jälkeen aina kirjata uudestaan, kun se vaihtaa omistajaa (esim. ositus- tai perimyssaannon yhteydessä).

Oikeuskirjallisuudessa kirjaamisvelvollisuuden alaisia maapohjan käyttöoikeuksia yhdistää niiden haltijoilleen luomat yksinomaiset, toiset poissulkevat oikeudet käyttää maa-aluetta ja rakennuksia tai laitteiden muodostamaa taloudellista kokonaisuutta hyväksi. Tämän vuoksi kirjaamisvelvollisuudella pyritäänkin oikeudenhaltijan aseman vahvistamiseen pitkälti lainhuudatukseen verrattavalla tavalla.

Kirjaamisvelvollisuus ei ulotu käyttöoikeuksiin, jotka oikeuttavat kiinteistön käyttöön vain jossakin tietyssä suhteessa. Käyttöoikeus ei tässä tapauksessa saa oikeuttaa kiinteistön hallintaan. Kirjaamisvelvollisuuden ulkopuolelle jäävät myös kaikki irrottamisoikeudet. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]