Minilex - Lakipuhelin

Miten osakeyhtiö lopetetaan kirjanpidossa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiön toiminnasta säädetään osakeyhtiölaissa. Osakeyhtiötä ei voida lain mukaan lopettaa. Lopettaminen tulee siis käytännössä tapahtua selvitys- tai konkurssimenettelyllä tai sulautumisella tai jakautumisella. Selvitys- ja konkurssimenettelyllä tarkoitetaan sitä, että yhtiön varallisuustilanne on huono ja velkoja on niin paljon, että yhtiö ei enää selviä niistä. Sulautuminen tai jakautuminen taas tarkoittaa sitä, että yhtiö liittyy johonkin toiseen yhtiöön ja kyseessä oleva yritys katoaa.

Yrityksen lopettamisen tulee näkyä myös yrityksen kirjanpidossa. Kirjanpitoon merkitään kaikki yrityksen rahaliikenne, mikä tarkoittaa sitä, että myös varallisuusasema nähdään kirjanpidosta. Kaikista suurin merkitys kirjanpidolla on purettavan osakeyhtiön tuloksen ja käyvän arvon määrittämisen kannalta. Tarkoituksena on varautua vastaisiin menoihin ja menetyksiin, joita purkamisen yhteydessä eliminoidaan tilinpäätöksessä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että sulautumisessa ja jakautumisessa yhtiön kirjanpidossa olevat merkinnät ja toimet siirtyvät sellaiseen vastaanottavan yhtiön kirjanpitoon. Kirjanpidossa tulee siis näkyä tällaiset toimet siirrosta. Kirjanpitoa ei vain voi jättää ns. silleensä tekemättä mitään.

Käytännössä siis kirjanpidollisesti yhtiön jako-osana saamaa purkuvoittoa tai –tappiota ei voida enää kohdistaa erillisille omaisuuserille, vaan omaisuuserät kirjataan käypiin arvoihinsa vastaanottavassa yhtiössä, koska ne tulee erillisille omaisuuserille. Se tarkoittaa sitä, että purkuvoitto tai –tappio tulee käsitellä erikseen erillisenä tase-eränä. Kirjanpidon ensisijaisena tavoitteena onkin pitää yllä yrityksen taloudellista informaatiota. Lopettamistilanteessa kirjanpidossa tulee siis tehdä toimia, joilla yrityksen kirjanpidossa olevat arvot loppuvat. Kirjanpidossa pitää siis näkyä sellaisia toimia, joista on mahdollista nähdä toiminna lopettaminen. Lopettaminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi rahaliikennettä ei enää velkojen ja muiden maksujen jälkeen ole. Mikäli asiaan liittyen heräsi kysymyksiä, voitte ottaa yhteyttä osaaviin lakimiehiimme!

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]