Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoittaa vaihdantasuoja irtaimen kaupassa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Päinvastoin kuin saantosuoja, vaihdantasuoja tulee kysymykseen takautuvassa sivullissuhteessa. Vaihdantasuoja antaa suojaa luovuttajan myöhempiä seuraajia ja velkojia vastaan ja antaa lähtökohtaisesti oikeutta aikaprioriteettisäännölle. Luovutuksensaaja siis vetoaa aikaisempaan oikeusperusteeseen kuin vastapuoli.

Vaihdantasuojan saaminen merkitsee luovutuksensaajalle sitä, ettei luovuttaja voi enää määrätä esineestä esimerkiksi luovuttamalla sitä toiselle tai ettei esineeseen enää voida kohdistaa luovuttajan omaisuuden ulosotto- tai konkurssivaatimuksia. Vaihdantasuojan antamisen perusteet vaihtelevat hieman eri luovutuskohteiden osalta.

Tavallisen irtaimen esineen luovutuksessa pelkkä luovutussopimus antaa suojaa luovutuksensaajalle (B) luovuttajan (A) vilpillisessä mielessä olevaa myöhempää seuraajaa (C) vastaan. Saadakseen vaihdantasuojan puolestaan vilpittömässä mielessä olevaa luovuttajan (A) myöhempää seuraajaa (C) vastaan, luovutuksensaajan (B) tulee saada esine hallintaansa eli tradition tulee tapahtua.

Mikäli myöhempi luovutuksensaaja (C) on vilpittömässä mielessä saanut esineen ensin haltuunsa, nousee kysymys, onko ensimmäisellä luovutuksensaajalla (B) oikeutta lunastusoikeuteen maksamalla korvausta. Oikeuskäytännön mukaan tämä on mahdollista. Myös arvopaperin kaksoisluovutusta koskevat samat säännöt kuin irtaimen esineen luovutusta.

Irtaimen kaupassa traditio ei välttämättä ole edellytys vaihdantasuojan saamiselle luovuttajan velkojia vastaan. Mikäli lajiesineet on eroteltu ostajan lukuun, on ostaja jo pelkän luovutussopimuksen perusteella suojattu velkojia vastaan eikä traditiota siten edellytetä. Erityisesinettä ei tarvitse edes erotella ostajan hyväksi, vaan pelkkä sopimus antaa vaihdantasuojaa. Poikkeuksena on arvopapereiden kauppa, jossa tradition tapahtuminen on suojan saamisen edellytys.

Kiinteistön luovutuksensaajan vaihdantasuojassa korostuu lainhuudon merkitys kaksoisluovutustapauksissa. Lähtökohtana on aikaprioriteettisääntö eli ensimmäinen luovutuksensaaja on oikeutettu kiinteistöön. Myöhempi luovutuksensaaja saa kuitenkin pitää kiinteistön, jos (1) hän hakee sille lainhuutoa ensin ja (2) on saannon tapahtuessa ollut vilpittömässä mielessä.

Jollei lainhuutoa kuitenkaan lopulta myönnetä, luovutuksensaaja menettää edellä mainituilla perusteilla saamansa etusijan. Luovuttajan myöhempiä konkurssivelkojia vastaan luovutuksensaaja on suojattu jo pelkän luovutussopimuksen perusteella. Poikkeuksena ovat panttivelkojat, joiden vilpitöntä mieltä suojataan. Panttioikeus on pysyvä (ja siten luovutuksensaajaa sitova), vaikka panttioikeuden perustaja (luovuttaja) on ennen panttausta luovuttanut kiinteistön, jollei panttivelkoja tiennyt luovutuksesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]