Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoittaa määräalan lohkominen?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Määräala on kiinteistöstä rajoiltaan määrätty alue, joka voidaan lohkomalla erottaa emäkiinteistöstä omaksi lohkokiinteistöksi. Lohkominen on yksi kiinteistötoimitusmuoto, jonka avulla olemassa olevasta kiinteistöstä voidaan muodostaa uusia kiinteistöjä tai kiinteistön osia voidaan yhdistää toiseen kiinteistöön. Lohkomisen myötä määräalasta muodostuu siis uusi ja erillinen kiinteistö. Lohkominen voi tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi silloin, kun hankitusta kiinteistöstä halutaan myydä tietty osa, tai kun yksittäinen perillinen haluaa erottaa oman osuutensa perintönä saadusta kiinteistöstä. Lohkomisessa vahvistetaan rajat uudelle kiinteistölle, ja tiedot uudesta kiinteistöstä merkitään Maanmittauslaitoksen ylläpitämään kiinteistörekisteriin.

Kiinteistön omistaja voi hakea kiinteistönsä lohkomista Maanmittauslaitokselta. Lohkominen voi tulla vireille myös automaattisesti, mikäli määräalan omistaja hakee lainhuutoa eli omistusoikeutensa kirjaamista Maanmittauslaitokselta 6 kuukauden kuluessa luovutuskirjan allekirjoittamisesta. Lohkomisen vireille tultua Maanmittauslaitos määrää lohkomiselle toimitusinsinöörin, määräala kartoitetaan ja sen rajat merkitään rajamerkeillä. Lohkomisesta perittävät kustannukset määräytyvät määräalan koon mukaan. Emäkiinteistöön vahvistetut kiinnitykset kohdistuvat myös lohkottuun määräalaan, ellei niitä ole vapautettu kaupanteon jälkeen tai ellei vapauttamista suoriteta lohkomisen aikana.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]