Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoittaa kuulutuslainhuuto?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuulutuslainhuuto tulee kysymykseen tilanteissa, joissa lainhuudon hakija ei kykene asianmukaisilla saantokirjoilla osoittamaan oman tai edeltäjänsä saannon laillisuutta. Hänelle ei siten voida suoraan myöntää lainhuutoa kiinteistöön. Mikäli hakija kuitenkin saattaa saantonsa laillisuuden todennäköiseksi, hänelle voidaan myöntää niin sanottu kuulutuslainhuuto.

Mainittu menettely on mahdollinen myös silloin, kun hakija näyttää, että hän tai hänen edeltäjänsä ovat viimeisen kymmenen vuoden ajan omistajina hallinneet kiinteistöä. Tällöin edellytetään lisäksi, ettei ole syytä olettaa jollakin toisella taholla olevan parempaa oikeutta kiinteistöön. Hakijan omistajanhallinta voidaan näyttää toteen esimerkiksi verotus- tai väestökirjanotteilla.

Mikäli kuulutuksen edellytykset täyttyvät, kirjaamisviranomainen antaa kuulutuksen tiedoksi. Kuulutuksessa kehotetaan sitä, joka katsoo itsellään olevan paremman oikeuden kiinteistöön kuin hakijalla, esittämään vaatimuksensa kirjaamisviranomaiselle kuuden kuukauden kuluessa kuulutuksen julkaisemisesta. Uhkana on muutoin, että hakijalle voidaan antaa lainhuuto kiinteistöön.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]