Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoittaa kuluttajankauppa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuluttajankaupassa yksityinen henkilö eli kuluttaja ostaa elinkeinonharjoittajalta esimerkiksi jonkin tavaran yksityiseen kulutukseensa. Kuluttajankaupasta on säädetty kuluttajansuojalaissa. Kuluttajankauppaa koskevat kuluttajansuojalain säännökset ovat pakottavaa lainsäädäntöä eli toisin sanoen niistä ei voida sopia kuluttajan vahingoksi. Kuluttajan eduksi sopiminen on kuitenkin aina mahdollista. Kuluttajan vahingoksi poikkeava sopimusehto on mitätön eikä sitä voida soveltaa. Tällä tavoin edistetään kuluttajan asemaa, sillä kuluttajaa pidetään elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä sopimussuhteessa heikompana osapuolena.

Pääsääntöisesti kuluttajankauppa koskee vain tavaroiden kauppaa, jossa elinkeinonharjoittaja myy tavaroita ja kuluttaja ostaa niitä elinkeinonharjoittajalta. Kyseessä voi olla myös tilauskauppa, jossa kuluttaja esimerkiksi tilaa hääpuvun ja se valmistetaan hänen mittojensa mukaan. Kuluttajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä, eli yksittäistä ihmistä, joka hankkii kulutushyödykkeitä pääsääntöisesti muuta tarkoitusta kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten. Elinkeinonharjoittaja puolestaan voi olla joko yksittäinen henkilö tai oikeushenkilö, joka myy kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan hyötyäkseen niiden myymisestä taloudellisesti. Kulutushyödykkeet ovat muun muassa erilaisia tavaroita ja palveluita. Kulutushyödykkeinä pidetään muun muassa valmismatkoja. Kuluttajankauppaa koskevia säännöksiä sovelletaan siis tavaran kauppaan ja valmistettavan tavaran tilaukseen. Jotta kyse on kuluttajankaupasta, kyseessä tulee olla kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen kauppa, jossa kuluttaja ostaa elinkeinonharjoittajalta jonkin kulutushyödykkeen. Kuluttajankauppaan liittyvistä asioista kannattaa keskustella tarkemmin lakimiehen kanssa. Lisätietoja aiheesta saat tarvittaessa alla olevasta lakipuhelimen numerosta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]