Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoittaa aktiivinen työrauhavelvollisuus?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aktiivisella työrauhavelvollisuudella työnantaja- ja työntekijäyhdistyksille on asetettu valvontavelvollisuus huolehtia siitä, että työntekijät noudattavat työehtosopimuksen määräyksiä ja työrauhavelvollisuutta. Kyse on siis siitä, että työnantaja valvoo, etteivät työntekijät ryhdy työrauhavelvollisuutta loukkaaviin toimiin. Valvontavelvollisuus kohdistuu työehtosopimukseen sidottuihin yhdistyksiin, mutta myös näiden alayhdistyksiin. Käytännössä valvontavelvollisuus toteutuu esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijäpuolelle syntyy kielletty lakko ja yhdistyksen on mitä pikimmiten ryhdyttävä käytössään oleviin ja riittäviin toimenpiteisiin palauttaakseen työrauhan, jotta se toimisi velvoitteensa mukaisesti. Oikeuskäytännön mukaan esimerkiksi neuvottelut työnantajan kanssa ovat harvoin täyttäneet riittävien toimien edellytystä.

Valvontavelvollisuus ei kuitenkaan koske sellaisen jäsenyhdistyksen tai henkilöjäsenen menettelyä, joka on eronnut tai erotettu yhdistyksestä. Lisäksi yksittäisillä työntekijöillä ei ole työrauhavelvoitteita, vaan työntekijöiden yhdistys saattaa joutua vastuuseen heidän käyttäytymisestään.

Aktiivinen työrauhavelvollisuus asettaakin liitoille ja yhdistykselle vastuun siitä, että näiden jäsenet noudattavat myös työrauhavelvollisuutta ja näin välttävät kiellettyjä työtaistelutoimenpiteitä. Yhdistysten on aktiivisin ja tehokkain keinoin estettävä kielletyt työtaistelutoimenpiteet. Aktiivinen työrauhavelvollisuus asettaa lisäksi velvollisuuden aktiivisten toimenpiteiden käyttämiseen työtaistelutoimenpiteiden estämiseksi tai lopettamiseksi. Toimenpiteet on aloitettava ennen työnseisauksen aloittamista, jos yhdistyksellä on tieto tulevaisuudessa tapahtuvasta työnseisauksesta. Valvontavelvolliset yhdistykset eivät saa tukea kiellettyjä työtaistelutoimenpiteitä.

Vaikka työrauhavelvollisuus asettaakin velvollisuuksia työrauhan takaamiseksi, voi yhdistys vapautua vastuusta, jos se on tehnyt voitavansa työrauhan säilyttämiseksi. Yhdistysten onkin ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin keinoihin valvontavelvollisuutensa täyttämiseksi. Aktiivisen työrauhavelvollisuuden toteuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet valitaan kuitenkin tapauskohtaisesti.

Kun on kyseessä sopimukseton tila, jolloin ei ole voimassa olevaa työehtosopimusta, ei ole työrauhavelvollisuuttakaan. Tällöin on mahdollista ryhtyä esimerkiksi lakkoon tai muihin työtaistelutoimiin. Lisäksi työrauhanvelvoite ei päde silloin, kun työehtosopimus tulee noudatettavaksi yleissitovuuden vuoksi.

Työrauhavelvollisuuteen liittyvissä kysymyksissä voit kääntyä lakimiestemme puoleen.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Aktiivinen työrauhavelvollisuus tarkoittaa työnantajapuolen valvontavelvollisuutta.

Varoitukset

  • Aktiivisen työrauhavelvollisuuden laiminlyönti voi johtaa korvauksien maksamiseen.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]