Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoitta tuomitun vangitseminen?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vangitseminen on ankarin pakkokeino ja siitä päättää tuomioistuin. Tuomittu on rikollisen teon tehnyt, jolle tuomistuin on määrännyt tuomion. Tuomioistuin saa syyttäjän tai asianomistajan vaatimuksesta määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangittavaksi tai jatkaa vangitsemisesta alla lueteltujen edellytysten täyttyessä. Ehdoton vankeusrangaistus tarkoittaa tuomitun joutumista vankilaan. Vankeuden kesto ehdottomissa vankeusrangaistuksissa vaihtelee 14 vuorokaudesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. 

Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangitsemisen tai vangitsemisen jatkamisen edellytykset ovat: 

1) Tuomittu rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

2) Mikäli rangaistus on yhden ja kahden vuoden välillä, voidaan tuomittu vangita, jos on syytä epäillä että hän pakoilee rangaistuksen täytäntöönpanoa tai jatkaa rikollista toimintaa.

3) Tuomitun rangaistuksen ollessa alle yksi vuosi vankeutta voidaan hänet silti vangita tai jatkaa vangitsemista, mikäli hän ei asu Suomessa ja on syytä epäillä tuomitun maasta poistumista. Tuomittu voidaan myös vangita, mikäli hänet on tuomittu yhdesta tai useasta pienestä rikoksesta ja tämä rikollinen toiminta halutaan estää. 

Tuomioistuimen päätös vangitsemisesta on voimassa kunnes rangaistuksen täytäntöönpano alkaa tai toisin päätetään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]