Minilex - Lakipuhelin

Mitä tapahtuu, jos konkurssi raukeaa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos konkurssipesän varat eivät riitä konkurssimenettelystä aiheutuvien kustannusten kattamiseen, tekee tuomioistuin päätöksen konkurssin raukeamisesta. Konkurssia voidaan kuitenkin jatkaa myös vähävaraisessa pesässä, jos joku velkojista ottaa vastatakseen konkurssimenettelyn kustannuksista. Jos tuomioistuin tekee päätöksen julkisselvityksen käynnistämisestä, konkurssia ei voida määrätä raukeamaan.

Yleensä päätös konkurssin raukeamisesta tehdään pesänselvittäjän esityksestä. Esityksen konkurssin raukeamisesta voi tehdä kuitenkin myös velallinen, velkoja tai konkurssiasiamies. Konkurssin rauetessa pesänhoitajalla on oikeus saada konkurssipesän varoista kohtuullinen palkkio ja korvaus hänelle aiheutuneista tarpeellisista kustannuksista. Palkkio ja korvaus maksetaan valtion varoista siltä osin, kuin pesän varat eivät riitä palkkion maksamiseen.

Jos konkurssi raukeaa, ilmoittaa pesänhoitaja siitä ulosottomiehelle. Tällöin ulosottomies voi ulosmitata omaisuuden, joka muuten palautettaisiin velalliselle. Tärkeää on huomata, että ulosottoasia, joka oli vireillä konkurssin alkaessa pysyy vireillä kuusi kuukautta. Jos konkurssi raukeaa, voidaan toimittaa ulosmittaus.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]