Minilex - Lakipuhelin

Mitä ovat kuolinpesän ulkopuoliset varat?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesän ulkopuolisilla varoilla tarkoitetaan nimensä mukaisesti varoja, jotka eivät kuulu kuolinpesään. Kuolinpesä syntyy kun henkilö kuolee. Tällöin henkilön varat ja velat siirtyvät kuolinpesälle. Kuolinpesän varallisuus kattaa siis vainajan varallisuuden sekä kuolinpesälle perittävän kuoleman jälkeen tulevan varallisuuden (esimerkiksi mahdolliset veronpalautukset ja vuokratulot). Kuolinpesän hallintoa hoitavat lähtökohtaisesti pesän osakkaat. Osakkaita ovat vainajan perilliset, yleistestamentinsaajat sekä leski siihen asti, kunnes ositus on toimitettu.

Kun perintöoikeudellisten kysymysten yhteydessä puhutaan kuolinpesän ulkopuolisista varoista, viitataan tällä usemmiten kuolinpesän osakkaiden omaan varallisuuteen. Kuolinpesän varathan eivät kuulu kuolinpesän osakkaille ennen kuin perinnönjako tai lesken osalta ositus on toimitettu. Mikäli kuolinpesän osakas haluaa esimerkiksi ostaa kuolinpesän omaisuutta itselleen, on tämä tehtävä kuolinpesän ulkopuolisilla varoilla. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]