Minilex - Lakipuhelin

Mitä on muutosturva?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Muutosturvasta on sovittu työmarkkinakeskusjärjestöjen solmimassa tulopoliittisessa sopimuksessa. Sopimuksessa sovittujen muutosturvaa toteuttavien toimenpiteiden toteutuminen on turvattu saattamalla ne voimaan myös laintasoisina säädöksinä 1. heinäkuuta 2005 lähtien. Muutosturvan toimintamallin saattaminen voimaan laintasoisena ulottaa muutosturvan tuomat oikeudet ja velvollisuudet myös niihin työnantajiin ja työntekijöihin, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimuksiin.

Muutosturvalla tarkoitetaan esimerkiksi taloudellisin ja tuotannollisin syin irtisanomisen kohteeksi tai sen uhan alle joutuneille työntekijöille suunnattua, eri toimenpiteiden muodostamaa kokonaisuutta, joka helpottaa työntekijöiden työllistymistä. Muutosturvan toimintamallin päätavoitteena onkin pitkään työelämässä olleen työntekijän mahdollisimman nopea työllistyminen sellaisen irtisanomisen jälkeen, mikä ei ole johtunut työntekijän omasta syystä.

Muutosturvaan liittyykin olennaisesti ajatus työntekijän turvan lisäämisestä jo irtisanomistilanteessa ja lisäksi irtisanotun tukeminen ja auttaminen uuden työn hakemisessa ja saamisessa. Tämä toteutuu työnantajan velvollisuuksien ja toisaalta myös työntekijän oman aktiivisuuden sekä työvoimaviranomaisten antaman panoksen myötä. Muutosturvan tuomia työntekijöiden oikeuksia ovat muun muassa työllistymisvapaa ja työllistymissuunnitelma.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]