Minilex - Lakipuhelin

Mitä oikeusturvavakuutus ei korvaa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yksityishenkilö voi hankkia vakuutusyhtiöltä oikeusturvavakuutuksen, joka kattaa oikeudenkäyntikuluja määriteltyjen vakuutusehtojen mukaisesti. Vakuutusehdot, joissa määritellään muun muassa mitä vakuutus kattaa, voivat vaihdella eri vakuutusyhtiöiden välillä ja niihin on syytä tutustua huolella ennen vakuutuksen hankkimista. Muita vaihtelevia oikeusturvavakuutuksen vakuutusehdoissa määriteltäviä seikkoja ovat muun muassa vakuutukseen sisältyvä omavastuuosuus, korvattavat vakuutustapahtumat sekä enimmäiskorvauksen määrä.

Oikeusturvavakuutus ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi hallintoviranomaisissa tai erikoistuomioistuimissa käsiteltäviä asioita tai asioita, joita ei voida saattaa välittömästi ilman muita toimenpiteitä käräjäoikeuden käsittelyyn. Tällaisia muita toimenpiteitä ovat esimerkiksi kiinteistötoimitukset ja pesänselvittäjän tai pesänjakajan tekemät perintöoikeudelliset päätökset.

Oikeusturvavakuutus korvaa siis vain vakuutuksenottajaan yksityiselämään liittyviä riita-, rikos- ja hakemusasioita. Esimerkiksi vakuutuksen ottajan työ-, virka-, ansio- tai elinkeinotoimintaan, avioeroon, muuhun kiinteistöön kuin vakinaiseen asuntoon tai vapaa-ajan asuntoon, ulosottoon, konkurssiin, velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen liittyvät asiat jäävät oikeusturvavakuutuksen ulkopuolelle, kuten myös lapsiin liittyvät perheoikeudelliset kysymykset ja asiat, joissa virallinen syyttäjä vaatii vakuutuksenottajalle rangaistusta.

Myöskään tuomioistuimen vakuutetun maksettaviksi tuomitsemat vastapuolen oikeudenkäyntikulut eivät kuulu oikeusturvavakuutuksen piiriin. Poikkeuksena tähän on tilanne, jossa kuluttaja-asiamies on avustanut vakuutettua sekä tilanne, jolloin vastapuoli ei ole noudattanut kuluttajavalituslautakunnan, Vakuutuslautakunnan tai muun vastaavan elimen päätöstä.

Huomioon kannattaa ottaa myös se, että mikäli oikeusturvavakuutus on ollut samansisältöisenä yhtäjaksoisesti voimassa alle kaksi vuotta on vaatimuksen tai syytteen perusteena olevien seikkojen oltava syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana, jotta korvauksia voisi hakea vakuutuksen perusteella.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]