Minilex - Lakipuhelin

Mikä on palkkaturvalaki?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Palkkaturva on lakisääteinen järestelmä, josta on säädetty palkkaturvalaki vuonna 1998. Palkkaturvalain tarkoituksena on turvata työntekijän työsuhteesta johtuvien saatavien maksaminen valtion varoista silloin, kun työnantaja on maksukyvytön, eli esimerkiksi silloin, kun työnantaja on asetettu konkurssiin. Palkkaturvalaissa säädetään palkkaturvan saamisen edellytyksistä ja palkkaturvapäätöksestä sekä muutoksenhausta päätökseen. Lisäksi laissa on säädetty palkkaturvan maksamisesta työntekijälle ja vastaavasti työnantajan velvollisuudesta maksaa palkkaturvan osuus takaisin valtiolle.

Sekä Työ- ja elinkeinotoimistot että ELY-keksukset ottavat vastaan palkkaturvahakemuksia. Hakemukset ratkaistaan ELY-keskuksssa. Palkkaturvaa on haettava kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymisestä. Työntekijällä on oikeus palkkaturvaan, mikäli työ on tehty Suomessa. Palkkaturvaan ei kuitenkaan ole oikeutta, vaikka työ olisi tehty Suomessa, jos työn on tehnyt ulkomaalaisen työnantajan palveluksessa ollut, ulkomailta Suomeen tilapäiseen työhön tullut työntekijä. Silloin kun työ on tehty ulkomailla suomalaisen työnantajan palveluksessa, on työntekijällä oikeus palkkaturvaan. Tällöin kuitenkin työntekijällä on oltava kotipaikka Suomessa. Lisäksi ulkomailla tehty työ ei oikeuta palkkaturvaan siltä osin kuin työntekijä on oikeutettu vastaavaan etuuteen toisesta valtiosta. 

Palkkaturvalaissa taataan työntekijälle oikeus muutoksenhakuun, jolla on mahdollista säilyttää palkkaturvaoikeus tietyissä tilanteissa. Toisaalta palkkaturvalaki asettaa työntekijälle takaisinmaksuvelvollisuuden aiheettoman palkkaturvan osalta ja lisäksi rangaistusuhan palkkaturvan petollisesta hankkimisesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]