Minilex - Lakipuhelin

Mikä on päihdehuoltolaki?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Päihdehuoltolaki sisältää yleisten säännösten lisäksi säännöksiä ja määräyksiä henkilön tahdosta riippumattomasta hoidosta, muutoksenhausta lain perusteella tehtyihin päätöksiin, sekä erinäisiä säännöksiä esimerkiksi tahdostaan riippumatta hoitoon määrätyn henkilön eristämisestä. 

Päihdehuoltolaissa tarkoitetaan päihteellä alkoholijuomaa sekä muuta ainetta, jota käytetään päihtymistarkoituksessa. Päihdehuollon tavoitteena on sekä ennaltaehkäistä että vähentää päihteiden ongelmakäyttöä ja siihen liittyviä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Toisaalta päihdehuollon avulla pyritään myös edistämään päihteiden ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä toimintakykyä ja turvallisuutta.

Päihdehuollon järjestäminen on kunnan tehtävä. Kunnan tulee pitää huolta siitä, että päihdehuolto on sisällöltään ja laajuudeltaan sellainen, että se vastaa kunnassa esiintyvää tarvetta. Palvelut tulee järjestää siten, että niiden piiriin on mahdollista hakeutua oma-aloitteisesti ja siten, että asiakkaan itsenäistä suoriutumista tuetaan.

Päihdehuollon palveluja tulee siis antaa sellaiselle henkilölle, jolla on päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia. Huomioon on kuitenkin otettava myös ongelmakäyttäjän perhe ja muut läheiset, jotka saattavat myös tarvita päihdehuollon palveluja. Hoidon tulee perustua luottamuksellisuuteen ja toiminnassa on pyrittävä ensisijaisesti ottamaan huomioon päihteiden ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä etu. Päihdehuollon palveluja annettaessa on tarvittaessa autettava päihteiden ongelmakäyttäjää ratkaisemaan myös ongelmia jotka liittyvät toimeentuloon, asumiseen ja työhön.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]