Minilex - Lakipuhelin

Mikä on hankinta?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Julkisella hankinnalla tarkoitetaan julkisen viranomaisen tai muun hankintayksikön suorittamaa hankintaa, jolla on taloudellista arvoa. Yksi olennainen tunnusmerkki julkiselle hankinnalle onkin, että siihen liittyy jollain lailla julkista valtaa tai rahoitusta käyttävä taho. Itse hankinnan käsite on hyvin laaja. Lähtökohtaisesti mikä tahansa hankintayksikön tekemä tavaran tai palvelun hankinta tai rakennusurakan tekeminen voi olla hankintalain tarkoittama hankinta. Hankinta voidaan tehdä esimerkiksi joko omistus- tai käyttöoikeuksien avulla, kuten osamaksulla tai vuokrasopimuksella. Hankinta voi olla myös tavaran ja palvelun yhdistelmä. Hankinnan oikeudellisella muodolla tai käytännön toteutuksella ei ole merkitystä lain soveltamiselle, millä onkin haluttu estää säännösten kiertäminen.

Hankintoja on monenlaisia ja -näköisiä. Yleisimmät hankintatyyppejä ovat tavara-, palvelu- ja rakennusurakkasopimukset, mutta hankinnassa voi olaa kyse myös käyttöoikeusurakasta, palveluja koskevasta käyttöoikeussopimuksesta, puitejärjestelystä tai suunnittelukilpailusta. On huomattava, että edellä mainituilla hankintatyypien kynnysarvot eroavat toisistaan sekä kansallisten että EU:n kynnysarvojen kohdalla.

Kaikki julkisen sektorin tekemiin järjestelyihin tai hankintoihin ei kuitenkaan sovelleta hankintalain säännöksiä. Hankinnan käsitteen alaan eivät kuulu hallintotoimet, jotka eivät tähtää tavaran tai palvelun hankkimiseen. Siivoojan palkkaaminen työsuhteeseen ei ole hankinta, päinvastoin kunnan ostama siivouspalvelu on. Myöskään hankintayksikön omana työnään tehty toimi eli talon sisäisesti, omalla henkilöstöllä teetetty työ on itse tuotettua palvelua, joka ei täytä hankinnan käsitettä. Jos hankintayksikkö myy tai vuokraa omaisuuttaan, ei kyseessä ole hankinta. Hankintalain soveltamisen ulkopuolelle jää monia erinäisiä hankintoja. Näitä ovat esimerkiksi Suomen puolustukseen ja turvallisuuteen liittyvät hankinnat, eräät palveluhankinnat, kuten työsopimukset, sekä kansallisten kynnysarvojen ulkopuolelle jäävät, rahallisesti pienet hankinnat.

Hankinnan käsite on siis hyvin laaja. Sen arviointiin liittyy monenlaisia asioita, kuten hankintayksikön ja -tyypin määrittelyä: minkälainen taho on tekemässä hankintaa ja minkälainen hankinta on kyseessä. Lisäksi hankinnan arviointiin liittyy hankintayksikön tosiasiallisen toiminnan ja/tai mahdollisen hankintasopimuksen arvioimista. Onko hankintayksikön toiminnan tarkoitus ollut julkisen hankinnan tekeminen, johon olisi sovellettava hankintalainsäädäntöä. Lisäksi olisi otettava huomioon ne poikkeustilanteet, joissa ei tarvitse noudattaa hankintalainsäädännön määräämiä menettelytapoja. Tarvittaessa hankinnan arvioinnissa ja määrittelyssä kannattaa käyttää asiantuntijan apua.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]