Minilex - Lakipuhelin

Mikä on asunto-osakeyhtiö?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Asunto-osakeyhtiö on osakeyhtiön erityismuoto, jonka tarkoituksena on omistaa ja hallita vähintään yhtä rakennusta tai sen osaa. Yhtiöön kuuluvan huoneiston tai huoneistojen lattiapinta-alasta yli puolen tulee olla yhtiöjärjestyksessä määrätty osakkeenomistajien hallinnassa oleviksi asuinhuoneistoiksi. Asunto-osakeyhtiössä olennaisena piirteenä on, että osakkeenomistajien omistamat osakkeet antavat oikeuden hallita tiettyä asuntoa tai muuta tilaa rakennuksesta.

Yhtiöjärjestyksessä määrätään mitkä osakkeet antavat hallintaoikeuden mihinkin huoneistoon. Yhtiöjärjestyksessä määrätään myös siitä perusteesta, jonka mukaan osakkeenomistajan on suoritettava yhtiövastiketta hallitsemastaan huoneistosta tai muusta tilasta. Vastikkeista saaduilla varoilla yhtiö huolehtii rakennuksen ylläpidosta. Vastikkeilla katetaan esimerkiksi lämmityskustannukset, rakennuksen hoito ja perusparannukset.

Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaa yhtiökokouksessa. Jokaisella osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Päätökset yhtiökokous tekee äänten enemmistöllä ellei muusta ole yhtiöjärjestyksessä sovittu. Yhtiökokous valitsee hallituksen, jonka vastuulla on yhtiön hallinto ja taloyhtiön asioiden yleinen hoito. Hallituksen tulee tehdä päätöksiä yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti eli ottaen huomioon kaikkien osakkeenomistajien edut.

Yhteenveto 

  • Asunto-osakeyhtiö on osakeyhtiön erityismuoto, jonka tarkoituksena on omistaa ja hallita vähintään yhtä rakennusta tai sen osaa.
  • Asunto-osakeyhtiössä olennaisena piirteenä on, että osakkeenomistajien omistamat osakkeet antavat oikeuden hallita tiettyä asuntoa tai muuta tilaa rakennuksesta.
  • Yhtiöjärjestyksessä määrätään mitkä osakkeet antavat hallintaoikeuden mihinkin huoneistoon.
  • Osakkeenomistajat suorittavat yhtiövastiketta, jolla katetaan rakennuksen ylläpito ja muut kustannukset.
  • Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaa yhtiökokouksessa. Jokaisella osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen. 
  • Yhtiökokous valitsee hallituksen, jonka vastuulla on yhtiön hallinto ja taloyhtiön asioiden yleinen hoito.

Summary in English

  •  A housing corporation is a special form of a limited company whose purpose is to own and manage at least one building or part of it.
  • An essential feature of a housing corporation is that the shares owned by the shareholders give the right to own a specific apartment or other space in the building.
  • The articles of association determine which shares give ownership rights to which apartment.
  • The shareholders pay a fee, which covers the maintenance of the building and other costs.
  • Shareholders exercise decision-making power in the general meeting. Every shareholder has the right to participate in the general meeting.
  • The general meeting elects a board, which is responsible for the company's administration and the general management of the housing corporations affairs.

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Mitä menoja yhtiövastikkeella katetaan?

Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiövastikkeella voidaan kattaa yhtiön menot, jotka aiheutuvat kiinteistön hankinnasta ja rakentamisesta, kiinteistön ja rakennusten käytöstä ja kunnossapidosta, kiinteistön ja rakennuksen perusparannuksesta, lisärakentamisesta ja lisäalueen hankkimisesta, yhtiön toimintaan taikka kiinteistön tai rakennuksen käyttöön liittyvän hyödykkeen yhteishankinnasta sekä muista yhtiölle kuuluvista velvoitteista.

2. Onko osakkeen omistajalla oikeus tehdä osakehuoneistoon muutoksia?

Osakkeenomistajalla on oikeus tehdä kustannuksellaan muutoksia osakehuoneistossa. Tällaisen muutoksen on oltava yhtiöjärjestyksessä määrätyn osakehuoneiston käyttötarkoituksen mukainen ja muutostyö on suoritettava hyvän rakennustavan mukaisesti. 

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]