Minilex - Lakipuhelin

Metsäntutkimuslaitos tuottaa asiakaskeskeistä informaatiota

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Luonnonvarakeskus eli Luke perustettiin vuonna 2015, kun Metsäntutkimuslaitos (Metla), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) sekä Maa- ja metsä­talous­minis­teriön tietopalvelukeskus (Tike) yhdistettiin saman organisaation alle. Luonnonvarakeskus tuottaa laajasti tutkimustietoa osaamisalueistaan sekä hoitaa viranomais- ja asiantuntijatehtäviä mm. luonnonvaraseurannan kautta.

Luonnonvarakeskuksessa tehdään edelleen vastaavaa tutkimus- ja kehitystoimintaa metsiin liittyen kuin aiemmin Metlassa. Metsäbiotalouteen liittyvän tiedon tuottamisessa keskitytään metsävaroihin ja niiden ennustamiseen, metsien kartoitukseen, metsän arviointeihin, optimointi- ja suunnittelujärjestelmiin, puustodynamiikan ja metsänhoitovaikutusten simulointiin sekä markkinatutkimukseen ja markkinoiden ennusteisiin. Luonnonvarakeskus seuraa esimerkiksi metsien tilaa säännöllisesti valtakunnan metsien inventointien kautta. Inventoinnit tuottavat tietoa alueittaisista ja koko maan metsien puuston määrästä, kasvusta ja laadusta, maankäytöstä ja metsien omistussuhteista, metsien terveydentilasta ja monimuotoisuudesta sekä metsien hiilivaroista ja niiden muutoksista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]