Minilex - Lakipuhelin

Menetetyn määräajan palauttaminen hallintoasiassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Menetetyn määräajan palauttaminen on yksi ylimääräisen muutoksenhaun keinoista. Menetetty määräaika voidaan palauttaa, jos henkilö ei ole voinut ryhtyä johonkin toimenpiteeseen johtuen joko laillisesta esteestä tai jonkin erittäin painavan muun syyn vuoksi. Laillista estettä ja muuta erittäin painavaa syytä kutsutaan määräajan palauttamisperusteiksi. Määräaika voidaan palauttaa, jos henkilö ei ole voinut ryhtyä toimenpiteeseen siinä määräajassa kuin olisi pitänyt. Menetetty määräaika voidaan palauttaa kolmenlaisessa tilanteessa. Ensimmäinen näistä tilanteista on sellainen, jossa henkilö ei ole voinut panna vireille hakemusta koskien julkisista varoista maksettavaa rahasuoritusta. Tällaisen rahasuorituksen pitää perustua lakiin tai asetukseen. Toiseksi on voinut käydä niin, ettei henkilö ole voinut hakea muutosta määräajassa. Kolmanneksi tilanne voi olla sellainen, ettei henkilö ole voinut ryhtyä johonkin muuhun hallintomenettelyyn tai hallintolainkäyttöön liittyvään toimenpiteeseen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]