Minilex - Lakipuhelin

Mallin rekisteröinti voidaan kumota jälkeenpäin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Patentti- ja rekisterihallitus tutkii viran puolesta, onko rekisteröitävälle mallille olemassa rekisteröinnin esteitä. Koska tutkinta on melko suppea, moni este voi käytännössä jäädä huomaamatta. Joskus este kuitenkin havaitaan myöhemmin, kun rekisteröinti on jo myönnetty. Näitä tilanteita varten on mahdollisuus poistaa mallin rekisteröinti jälkikäteen. Tuomioistuimen on kanteesta kumottava rekisteröinti kokonaan tai osittain, jos malli on rekisteröity esteen vastaisesti. Tällaisia rekisteröinnin esteitä ovat esimerkiksi hyvän tavan tai yleisen järjestyksen vastaiset mallit, sekä mallit jotka eivät ole lain tarkoittamalla tavalla uusia ja yksilöllisiä. Tällaisten esteiden ollessa kyseessä, kannetta voi ajaa virallinen syyttäjä. Jos rekisteröinti on myönnetty muulle kuin malliin oikeutetulle, kannetta rekisteröinnin kumoamiseksi voi ajaa se, joka väittää olevansa oikeutettu malliin. Myös jos malli loukkaa jonkun oikeutta, esimerkiksi jos malliin on otettu jonkun toisen sukunimi ilman lupaa, tai on ristiriidassa jonkun oikeuden kanssa, nämä henkilöt voivat ajaa kannetta rekisteröinnin kumoamiseksi. Muissa tapauksissa kannetta voi ajaa se, jolle rekisteröinnistä on haittaa. Jotta rekisteröinti kumottaisiin, rekisteröinnin esteen on yhä oltava olemassa. Ei riitä, että malli on ollut rekisteröintihetkellä esimerkiksi hyvän tavan vastainen, vaan sen on oltava sitä yhä. Ripeä mallioikeuden haltija voi ehtiä poistaa esteen, ennen kuin asia päätyy tuomioistuinkäsittelyyn.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]