Minilex - Lakipuhelin

Määräalan lainhuuto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Uuden omistajan on aina rekisteröitävä kiinteistöön taikka sen määräosaan tai määräalaan kohdistuva omistusoikeutensa. Omistusoikeus rekisteröidään hakemalla omistusoikeuden kirjaamista eli lainhuutoa, joka merkitään sen myöntämisen jälkeen Maanmittauslaitoksen ylläpitämään lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Ainoastaan lainhuudatettua kiinteistöä voidaan käyttää velan vakuutena, eikä kiinnityksen saaminen ole ennen lainhuudon saamista mahdollista. 

Omistusoikeuden kirjaamista on haettava kuuden kuukauden kuluessa kiinteistöä, määräosaa tai määräalaa koskevan sopimuksen, kuten kauppakirjan allekirjoittamisesta. Määräajan noudattamatta jättäminen johtaa varainsiirtoveron korottamiseen jokaiselta alkavalta kuudelta kuukaudelta, kuitenkin korkeintaan kaksinkertaiseksi. Kauppahintaa ja varainsiirtoveroa koskevat kuitit on toimitettava alkuperäisenä Maanmittauslaitokselle lainhuudon hakemisen yhteydessä.

Määräalaa koskeva lohkomismenettely tulee automaattisesti vireille lainhuudon myöntämisen jälkeen, ja määräala lohkotaan Maanmittauslaitoksen toimesta emäkiinteistöstä omaksi itsenäiseksi kiinteistökseen, joka merkitään kiinteistörekisteriin. Muutoin lohkomisen hakemiseen on oikeutettu kiinteistön omistaja.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]