Minilex - Lakipuhelin

Määräalan hallinnanjakosopimus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Määräala on rajoilla määritetty kiinteistön alue, josta voidaan lohkomalla muodostaa uusi, erillinen kiinteistönsä. Yleensä määräalan sijainti ja rajat on määritetty kiinteistön luovutuskirjaan liitetyllä piirroksella tai kartalla. Niin kauan kuin lohkomista ei tehdä, määräala on osa kantakiinteistöä. Myös määräalan saannolle tulee hakea lainhuuto kirjaamisviranomaiselta. Kiinteistön kaupassa myyjän osaa kiinteistöstä kutsutaan kantakiinteistöksi ja ostajan lohkokiinteistöksi.

Lainhuudatettuun määräalaan voidaan kirjata erityisiä, maakaaressa määritettyjä oikeuksia. Määräalaa koskemaan voidaan kirjata sopimus kiinteistön hallinnan jakamisesta eli hallinnanjakosopimus. Hallinnanjakosopimus voidaan tehdä yhteisomistuksessa olevasta määräalasta eli silloin, kun määräalalla on kaksi tai useampi omistaja. Määräalan omistajien omistusoikeus kohdistuu osuuksiensa mukaisesti koko määräalaan, mutta hallinnanjakosopimuksella voidaan päättää siitä, mitä aluetta kukin omistaja hallitsee. Sopimuksessa voidaan sopia myös esimerkiksi siitä, miten alueen kunnossapitokustannukset jaetaan.

Kun hallinnanjakosopimus kirjataan erityisenä oikeutena, se sitoo myös seuraavia omistajia ja panttioikeuden haltijoita. Hallinnanjakosopimuksen kirjaamista haetaan kirjaamisviranomaiselta eli Maanmittauslaitokselta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]