Minilex - Lakipuhelin

Määräalan erottamiskustannukset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Määräala on rajoiltaan määrätty kiinteistön osa, joka voi syntyä esimerkiksi luovutuksen kuten kaupan tai muun saannon kautta. Määräalalle on sen saatuaan haettava lainhuutoa eli omistusoikeuden kirjaamista lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Lainhuudon myöntämisen jälkeen käynnistyy määräalan lohkominen, jossa alasta muodostetaan uusi kiinteistö. Lohkomisessa voidaan myös siirtää määräala tai -aloja jo olemassa olevaan kiinteistöön. Myös oman kiinteistön lohkominen on mahdollista, mutta tällöin omistajan tulee hakea suoraan lohkomista lainhuudon hakemisen sijaan. Lohkomisia hoitaa Maanmittauslaitos tai asemakaava-alueella kunta, jos se on ottanut hoitaakseen kiinteistörekisterin pidon alueellaan.

Lohkomisesta peritään toimitusmaksu, joka menee joko valtiolle tai kunnalle riippuen siitä, toimittaako lohkomisen Maanmittauslaitoksen vai kunnan palveluksessa oleva virkamies. Perittävä summa on määritetty sen mukaan, että maksut kattavat valtiolle tai kunnalle lohkomisista aiheutuvat kustannukset. Maksun ei kuitenkaan tarvitse yksittäistapauksessa vastata aiheutuneita kustannuksia, vaan samanlaatuisista toimituksista voidaan aina periä samansuuruinen maksu. Esimerkiksi Maanmittauslaitoksen suorittamista lohkomisista peritäänkin lohkottavan alueen pinta-alan mukaan määräytyvä hinta käytetystä työajasta tai esimerkiksi tarvituista työvälineistä riippumatta. Siten samankokoisten alueiden lohkomisesta peritään aina samansuuruinen maksu, ja tulevat kustannukset voi selvittää ennakkoon, jos määräalan pinta-ala on tiedossa. Eri kokoisten määräalojen lohkomiskustannukset voi tarkistaa Maanmittauslaitoksen hinnastosta, joka löytyy esimerkiksi Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta. Kunnan suorittamien lohkomisten kustannukset taas määräytyvät kyseisen kunnan kiinteistötoimitusmaksutaksan mukaan.

Lohkomismaksu maksetaan useimmiten yhdessä erässä lohkomisen toimittamisen jälkeen, kun päätös on saanut lainvoiman. Erityisen painavasta syystä Maanmittauslaitos tai kunnan kiinteistörekisterin pitäjä voi kuitenkin myöntää luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle lykkäystä maksun suorittamiseen. Lohkomismaksun lisäksi määräalan erottamiseen liittyy yleensä välillisesti myös muita kustannuksia, esimerkiksi lainhuudatusmaksu. Kun määräala syntyy yleensä luovutuksen yhteydessä voi myös kyseisestä luovutuksesta aiheutua erinäisiä asiakirjojen laadintakuluja tai muita maksuja, mahdollisesta kauppahinnasta puhumattakaan. Onkin hyödyllistä arvioida erilaisia toimintavaihtoehtoja yhdessä lakimiehen kanssa niin taloudellisesta kuin käytännön toimivuudenkin näkökulmasta. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]