Minilex - Lakipuhelin

Määräala rasite

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rasitteella viitataan kiinteistötoimituksessa toisen kiinteistön hyväksi perustettuun oikeuteen. Kiinteistöön kohdistuvat tai sen hyväksi perustetut rasitteet käyvät ilmi kiinteistörekisteristä tai kyseisen kiinteistön kiinteistörekisteriotteelta. Riippumatta siitä, ilmenevätkö rasiteoikeudet kauppakirjoista, ne sitovat ostajaa

Määräalalla tarkoitetaan kiinteistön rajoiltaan määrättyä aluetta. Määräala voidaan erottaa omaksi kiinteistökseen lohkomalla. Lohkomisen avulla syntyvää uutta kiinteistöä kutsutaan lohkokiinteistöksi, lohkottavaa kiinteistöä emäkiinteistöksi sekä emäkiinteistön jäljelle jäävää osaa kantakiinteistöksi. Tavallisimmin määräala syntyy, kun emäkiinteistön omistaja luovuttaa alueen kiinteistöstään ulkopuoliselle. Myös määräalalle tulee hakea lainhuuto.

Etenkin uuden määräalan luovutuksessa on usein syytä sopia määräalasta muodostettavalle kiinteistölle tulevasta tierasitteesta ja muista tarpeellisista rasitteista. Rasitteita koskevat ehdot otetaan usein määräalaa koskevan kauppakirjan yhteyteen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]