Minilex - Lakipuhelin

Leski kuolinpesän osakkaana

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesän osakas tarkoittaa henkilöä, joka on osallisena kuolinpesässä. Kuolinpesän osakkaita ovat perilliset ja yleistestamentinsaajat. Vainajan eloonjäänyt puoliso on osakas osituksen toimittamiseen saakka. Eloonjäänyt puoliso eli leski ei kuitenkaan ole kuolinpesän osakas, jos puolisoilla oli avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto. Avioehdosta ja osituksesta riippumatta leski voi toki olla kuolinpesän osakas, jos hän on perillisasemassa tai yleistestamentinsaaja.

Kuten edellä mainittiin, leski ei siis ole kuolinpesän osakas, jos puolisoilla ei ole lainkaan avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. Leski on kuitenkin kuolinpesän osakas, jos hänellä on ollut avio-oikeus edes osaan ensiksi kuolleen puolisonsa omaisuudesta. Leski on kuolinpesän osakas myös siinä tapauksessa, että vain ensiksi kuolleella puolisolla on ollut avio-oikeus eloonjääneen puolison johonkin omaisuuteen tai koko omaisuuteen. Näin ollen vain täysin poistettu avio-oikeus saa aikaan sen, ettei leski ole kuolinpesän osakas.

Leski on osakkaan asemassa kuolinpesässä, jos hän on perillinen. Leski on perillinen, jos perittävältä ei jäänyt elossaolevia rintaperillisiä. Jos perittävältä ei jäänyt rintaperillisiä eikä hän tehnyt testamenttia, on leski kuolinpesän ainoa osakas. Tällaisessa tilanteessa ensiksi kuolleen puolison toissijaiset perilliset, eli kuolleen puolison vanhemmat ja sisarukset sekä näiden jälkeläiset, ovat ensiksi kuolleen puolison perillisiä, mutta vasta lesken kuolinpesän osakkaita. Ensiksi kuolleen puolison toissijaisten perillisten oikeutta perintöön siis lykätään lesken kuolemaan saakka. Lesken vaatimuksesta perinnönjako voidaan tosin toimittaa jo hänen eläessään. Tämä johtaa siihen, että ensiksi kuolleen toissijaiset perilliset eivät ole enää lesken kuoltua tämän kuolinpesän osakkaita.

Vaikka perillisen tai yleistestamentinsaajan oikeus olisi riidanalainen, hänet katsotaan silti kuolinpesän osakkaaksi. Leski onkin kuolinpesän osakas, vaikka hänen perillisasemansa tai asemansa yleistestamentinsaajana olisikin riidanalainen.

Huomionarvoista on myös se, ettei leski ole kuolinpesän osakas pelkästään sillä perusteella, että hänellä on oikeus pitää jäämistöä jakamattomana hallinnassaan. Mikäli lesken osakkuuteen liittyvät kysymykset askarruttavat, kannattaa kääntyä lakimiehen puoleen.

Yhteenveto

  • Kuolinpesän osakas voi olla perillinen, yleistestamentinsaaja tai leski, jos puolisoilla oli avio-oikeus toistensa omaisuuteen.
  • Leski ei ole osakas, jos avioliiton osapuolilla oli avioehto.
  • Leski on perillinen, jos rintaperillisiä ei ole.
  • Riidanalaisesta perillisasemasta huolimatta henkilö katsotaan kuolinpesän osakkaaksi.
  • Leski ei ole osakas, jos hänellä on vain oikeus pitää jäämistöä jakamattomana hallinnassaan

Summary in English

  • A shareholder in a deceased estate can be an heir, a general legatee, or a surviving spouse if the spouses had marital property rights.
  • The surviving spouse is not a shareholder if the spouses had a prenuptial agreement.
  • The surviving spouse is an heir if there are no direct descendants.
  • Despite a disputed heir status, a person is considered a shareholder in the deceased estate.
  • The surviving spouse is not a shareholder if they only have the right to keep the estate undivided in their possession.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Mitä tarkoittaa kuolinpesän osakas?

Kuolinpesän osakas tarkoittaa henkilöä, joka on osallisena kuolinpesässä. Kuolinpesän osakkaita ovat perilliset ja yleistestamentinsaajat.

2. Onko leski aina kuolinpesän osakas?

Vainajan eloonjäänyt puoliso on osakas osituksen toimittamiseen saakka. Eloonjäänyt puoliso eli leski ei kuitenkaan ole kuolinpesän osakas, jos puolisoilla oli avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto. Avioehdosta ja osituksesta riippumatta leski voi toki olla kuolinpesän osakas, jos hän on perillisasemassa tai yleistestamentinsaaja.

3. Miten lesken asema kuolinpesässä määräytyy?

Leski on osakkaan asemassa kuolinpesässä, jos hän on perillinen. Leski on perillinen, jos perittävältä ei jäänyt elossaolevia rintaperillisiä. Jos perittävältä ei jäänyt rintaperillisiä eikä hän tehnyt testamenttia, on leski kuolinpesän ainoa osakas.

4. Voiko lesken perillisasema olla riidanalainen?

Vaikka perillisen tai yleistestamentinsaajan oikeus olisi riidanalainen, hänet katsotaan silti kuolinpesän osakkaaksi. Leski onkin kuolinpesän osakas, vaikka hänen perillisasemansa tai asemansa yleistestamentinsaajana olisikin riidanalainen.

 

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]