Minilex - Lakipuhelin

Lapsen nimen muuttaminen äidin nimeksi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

 

Suomessa voimassa oleva etu- ja sukunimilaki velvoittaa jokaiselle Suomen kansalaiselle sekä etunimen että sukunimen. Laki myös määrittää tavat, joilla lapsen nimi määräytyy. Laissa on myös säädetty mahdollisuuksista nimen muuttamiseen. Lain mukaan lapsen nimen muuttaminen äidin nimen mukaiseksi on mahdollista tietyin edellytyksin. Nimen muutoksen tulee kuitenkin noudattaa laissa määrättyjä ehtoja nimelle.

 

Asiaa voi lähteä tarkastelemaan kahdesta suunnasta. Lapsen sukunimen muuttaminen äidin sukunimeksi on mahdollista tietyissä tapauksissa ja tiettyjen ehtojen vallitessa. Lapsen sukunimi tulee ilmoittaa väestörekisteriin kolmen kuukauden sisällä lapsen syntymisestä. Jos vanhemmilla on yhteinen sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, tulee se myös lapsen sukunimeksi. Jos yhteistä sukunimeä ei ole, voivat vanhemmat valita lapselleen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän tietyistä vaihtoehdoista. Jos lapselle on nimeä ilmoitettaessa päädytty antamaan isän sukunimi, voidaan esimerkiksi avioeron sattuessa päätyä tilanteeseen, jossa äiti palaa vanhaan nimeensä puolisoltaan ottamansa nimen sijaan ja näin ollen lapsella ja äidillä on eri sukunimi.

 

Mikäli äiti haluaa edellä kuvaillun kaltaisessa tilanteessa vaihtaa lapsensa sukunimen omaksi sukunimekseen, se voidaan toteuttaa tekemällä hakemus Digi- ja väestötietovirastolle. Muutoksen tulee noudattaa etu- ja sukunimilaissa määriteltyjä ehtoja. Etu- ja sukunimilain mukaan sukunimen saa muuttaa, jos uusi nimi on aiemmin kuulunut itselle tai jollekin suoraan edeltävälle esivanhemmalle, tässä tapauksessa äidille. Mikäli äidillä on jaettu huoltajuus lapsen isän kanssa, tulee muutokseen saada myös isän suostumus. Lapsen sukunimi ei myöskään saa olla eri kuin muilla sisaruksilla, joilla on samat huoltajat. On myös huomioitavaa, ettei lapsen nimeä saa vaihtaa ilman tämän suostumusta, jos hän on 12 vuotta täyttänyt tai muutoin osoittanut kehittyneisyyden, jonka perusteella häneen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota.

 

Toisesta suunnasta tarkasteltuna voidaan päätyä tilanteeseen, jossa äiti haluaa vaihtaa lapsensa etunimen samaksi kuin hänen oma etunimensä on. Tämäkin on mahdollista, kunhan lapselle annettu etunimi ei ole ristiriidassa laissa määriteltyjen esteiden kanssa. Laki esimerkiksi kieltää antamasta pojalle naisen nimeä tai lapselle samaa nimeä, joka on jo jollakin hänen sisaruksistaan tai puolisisaruksistaan. Tässäkin tapauksessa nimi voidaan vaihtaa tekemällä hakemus Digi- ja väestötietovirastolle

 

Alaikäisen nimen muuttaminen on kuitenkin eräissä tapauksissa rajoitettua. Alaikäisen nimeä ei voida muuttaa kuin erityisestä syystä, jos alle 12-vuotiaan lapsen etu- tai sukunimeä on muutettu jo kolme kertaa. Sukunimen muuttamiseen tarvitaan erityinen syy myös, jos nimenmuutoksen seurauksena perheen alaikäisille sisaruksille tulisi eri sukunimet. Etu- ja sukunimilain monimutkaisuuden takia on suositeltavaa turvautua lakimiehen apuun tapauskohtaisen arvioinnin saamiseksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]