Minilex - Lakipuhelin

Lapsen nimen ilmoittaminen myöhässä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lapsen etu- ja sukunimi tulee lähtökohtaisesti ilmoittaa väestötietojärjestelmään kolmen kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Tavallisesti tämä tapahtuu tekemällä ilmoitus Digi- ja väestötietovirastolle tai evankelis-luterilaisen kirkon taikka ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnalle, jonka jäsen lapsi on. Toisinaan kuitenkin lapsen nimen ilmoittaminen voi venähtää pidemmäksi kuin ilmoitusaika on säädetty. Lapsen nimen voi kuitenkin ilmoittaa myös myöhässä.

Tavallisesti Digi- ja väestötietovirasto lähettää lapsen vanhemmille muistutuskirjeen ja uuden lomakkeen nimen ilmoitusta varten, kun yli kolme kuukautta lapsen syntymästä on kulunut. Jos lapsen vanhemmat tahallisesti kieltäytyvät ilmoittamasta lapselle nimeä, voidaan kääntyä esimerkiksi sosiaaliviranomaisen puoleen ja hakea esimerkiksi edunvalvojaa lapselle.

Tyypillisiä tilanteita, joissa lapsen nimeä ei ilmoiteta ajoissa ovat esimerkiksi erimielisyydet koskien lapsen nimeä ja unohdukset.  Jos vanhemmat siis esimerkiksi unohtavat ilmoittaa lapsen nimen kolmen kuukauden kuluessa lapsen syntymästä, ei vahinkoa ole tapahtunut. He voivat tällöin ilmoittaa lapsen nimen mahdollisimman pian joko lomakkeella Digi- ja väestötietovirastolle tai seurakunnalle.  

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]