Minilex - Lakipuhelin

Lahjavero ja elinikäinen hallintaoikeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Elinikäinen hallintaoikeus pidätetään yleisesti vain kiinteistöihin ja asunto-osakkeisiin. Kiinteistön tai asunnon lahjoittaja voi pidättää itselleen tai kenelle tahansa muulle henkilölle elinikäisen hallintaoikeuden lahjoitettuun kohteeseen. Tällöin omistusoikeus ja hallintaoikeus jäävät siten eri henkilöille. Luonnollinen tilanne tehdä tällainen järjestely on suvun sisäisissä luovutuksissa, jossa esimerkiksi kesämökki lahjoitetaan seuraavalle sukupolvelle sellaisin ehdoin, että lahjoittajalle ja hänen puolisolleen jää kiinteistöön vielä elinikäinen hallintaoikeus.

Kun lahjoituksen kohteena on kiinteistö, johon hallintaoikeus pidätetään, on noudatettava yleisiä kiinteistön kaupan muotovaatimuksia. Lahjanantajan ja lahjansaajan on allekirjoitettava lahjakirja, jonka julkinen kaupanvahvistaja on vahvistettava. Hallintaoikeuden pidättäminen on myös merkittävä lahjakirjaan.

Hallintaoikeuden pidättäminen eliniäksi tarkoittaa sitä, että hallintaoikeuden saajalla on oikeus käyttää lahjoitettua omaisuutta sekä nauttia sen tuotosta kuolemaansa asti. Lahjan saaja ei voi purkaa ko. hallintaoikeutta ilman haltijan lupaa. Hän ei voi myöskään myydä omaisuutta, johon hallintaoikeus kohdistuu.

Koska hallintaoikeuden pidättäminen rajoittaa omistusoikeuden saajan oikeustoimikelpoisuutta lahjan osalta, voidaan se tietyin edellytyksin huomioida lahjaveroa määrättäessä ns. hallintaoikeusvähennyksenä.

Jotta hallintaoikeuden pidättämisellä voisi saada lahjaverotuksesta vähennyksen, tulee hallintaoikeuden olla todellinen. Hallintaoikeus lahjoitettuun kohteeseen ei ole todellinen esimerkiksi silloin, kun hallintaoikeuden saaja ei todellisuudessa voi käyttää omaisuutta tai saada hyväkseen sen tuottoa. Näin on esimerkiksi silloin, kun lahjanantaja on pidättänyt itselleen hallintaoikeuden saaristossa sijaitsevaan vapaa-ajan asuntoon, mutta on sairauden takia kykenemätön tosiasiallisesti hallita sitä tai nauttia sen tuotosta.

Mikäli hallintaoikeuden pidättäminen on todellinen, vähennetään lahjaverotuksessa sen pääoma-arvo lahjan arvosta, jolloin lahjaveron määrä pienenee. Hallintaoikeusvähennyksen arvoon vaikuttaa mm. hallintaoikeuden kohteena olevan omaisuuden vuosituotto, hallintaoikeuden saajan ikä sekä hallintaoikeuden pituus.

Lahjaveroa koskevissa kysymyksissä kannattaa olla yhteydessä asiantuntijaan. Mikäli haluat saada lisätietoa lahjaverotuksesta tai haluat harjoittaa verosuunnittelua, voit ottaa yhteyttä lakimiehiimme, jotka ovat apunasi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]