Minilex - Lakipuhelin

Konkurssipesän pesänhoitajan tehtävät

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Konkurssilaissa on lueteltu suuri joukko pesänhoitajan lakisääteisiä tehtäviä. Suurin osa luetelluista pesänhoitajan tehtävistä liittyy konkurssipesän omaisuusselvittelyyn ja vain muutama velkaselvittelyyn. Laissa säädetyt pesänhoitajan tehtävät seuraavat konkurssimenettelyn etenemisen mukaista aikajärjestystä.

Pesänhoitajan ensimmäisiin tehtäviin konkurssissa kuuluu pesään kuuluvan omaisuuden haltuunotto sekä omaisuuden hoitamisesta ja säilyttämisestä huolehtiminen. Samassa yhteydessä pesänhoitajan on ryhdyttävä tarpeellisiin toimiin velallisen saatavien perimiseksi ja pesälle kuuluvien oikeuksien turvaamiseksi sekä sellaisten sopimusten irtisanomiseksi, joiden voimassaolo ei ole pesänhoidon kannalta tarpeen. Pesänhoitajalle kuuluvat myös palkkaturvaa koskevat tehtävät.

Konkurssipesän omaisuusselvitykseen liittyen pesänhoitajan tehtävänä on selvittää pesän laajuus sekä mahdollisuus palauttaa omaisuutta takaisin pesään. Pesäluettelon laatiminen on eräs pesänhoitajan keskeisimmistä tehtävistä. Pesänhoitaja suorittaa myös saatavien valvontaan liittyviä tehtäviä ja laatii tämän pohjalta pesänjakajan jakoluettelon. Pesänhoitajalle saattaa syntyä myös velvollisuus tehdä tutkintapyyntö poliisille, jos hän huomaa pesänselvityksen yhteydessä, että velallista voidaan epäillä rikoksesta.

Pesänhoitaja huolehtii pesään kuuluvan omaisuuden myynnistä, tilittää varat velkojille jakoluettelon mukaisesti ja laatii lopputilityksen konkurssista. Myös pesän juoksevan hallinnon hoitaminen kuuluu pesänhoitajalle.

Pesänhoitajalla on oikeus käyttää tehtäviä suorittaessaan apunaan asiantuntijoita ja avustajia. Pesänhoitajan avustaja on usein joku pesänhoitajan kanssa samassa asianajotoimistossa työskentelevä lakimies. Avustajan käyttö saattaa olla tarkoituksenmukaista, jos kyseessä on laaja konkurssipesä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]