Minilex - Lakipuhelin

Kommandiittiyhtiön yhtiömiehelle korvattavat menot

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kommandiittiyhtiön yhtiömiehellä on oikeus periä yhtiöltä ne menot, jotka ovat aiheutuneet yhtiön asioiden hoitamisesta tai yhtiön muun suoritteen maksamisesta. Tämä koskee ainoastaan niitä menoja, jotka liittyvät yhtiön liiketoimintaan. Henkilökohtaisia kuluja, joiden ei katsota liittyneen yhtiön liiketoimintaan, ei ole oikeutta periä yhtiöltä. Olennaista korvattavan menon määrittämisessä on se, että menon voidaan katsoa olevan sellainen, että se yleensä hyödyttää yhtiötä. Minkä tyyppiset menot sitten oikein voisivat olla korvauskelpoisia ja miten yhtiömiehen tulee menetellä saadakseen meno korvatuksi? Näistä ja muista kommandiittiyhtiön menojen korvattavuudesta seuraavaksi.

Tyypillinen tilanne kommandiittiyhtiöiden menoja silmällä pitäen voisi olla seuraavanlainen. Yhtiömies menee kauppaan ostaakseen toimistotarvikkeita yhtiölle ja hoitaa maksun henkilökohtaisilla rahoillaan maksaen ostoksensa vaikkapa pankkikortillaan. Toimistotarvikkeet epäilemättä kuuluvat yhtiön kuluihin, joten yhtiömies voi saada kulunsa korvatuksi. Niinpä yhtiömiehen tulee muistaa ottaa talteen toimistotarvikkeiden ostosta kaupasta saamansa kuitti ja tallettaa se mukaan yhtiön kirjanpitoon. Kyseinen erä lisättäisiin joko tilikauden ostoihin tai sitten erikseen toimistotarvikkeisiin. Rahat kirjattaisiin tulevaksi yhtiömiehen omalta tililtä. Kuittia vastaan voidaan taas tilittää yhtiömiehen omalle tilille yhtiön tililtä vastaava määrä varallisuutta, jolloin yhtiömiehen omien rahojen käyttö saadaan kompensoitua.

Jos kyseessä olisivat yhtiömiehen kotiinsa hankkimat toimistotarvikkeet, joita ei edes pääasiassa käytettäisi yhtiön hyväksi tehtävässä työssä, ei yhtiömiehellä ole oikeutta maksattaa tarvikkeita yhtiöllä. Niinpä menon tulee olla tarkoitettu nimenomaan yhtiön liiketoiminnan edistämiseen, eikä yhtiömiehen tai tämän perheen henkilökohtaiseen, yhtiöstä riippumattomaan käyttöön. Ajatuksena on kuitenkin myös, että menon tulisi jotenkin olla tarkoitettu hyödyttämään yhtiötä. Tällöin meno voisi olla korvauskelvoton periaatteessa, vaikka kyse ei olisikaan yhtiömiehen henkilökohtaisen tarpeen tyydyttämisestä vaan vaikkapa täysin yhtiön toimialaan kuulumattomien tuotannontekijöiden hankkiminen yhtiölle. Toisin sanoen, vaikka meno ei olisikaan hyödyttänyt yhtiötä, mutta se olisi perustellusti näin voinut tehdä, on yhtiömiehellä oikeus periä tämä meno yhtiöltä.

Yhtiömiehen ei tule siis kuitenkaan ylittää toimivaltaansa, eikä suorittaa menoja, jotka eivät kuulu yhtiön toimialaan. Sama pätee yhtiön tarkoituksen kanssa. Jos tarkoitus on voiton tuottaminen yhtiömiehille, ei tämän tarkoituksen vastainen hankinta yhtiöön voisi oikeuttaa korvattavuuteen yhtiön varoista. Useimmiten voidaan kuitenkin perustellusti väittää, että useimmiten yhtiön hyväksi maksetut menot voidaan saada vähennettyä yhtiön voitosta kuluina ja maksettua siten takaisin yhtiömiehelle. Useimmiten yhtiö joutuu kieltäytymään kulujen maksamisesta vain jos kyseessä ovat selkeästi yhtiömiehen henkilökohtaiset kulut.

On vielä tähdennettävä, että lähtökohtaisesti kulujen korvaamisessa on ajateltu vastuunalaisia yhtiömiehiä, mutta mikään ei sinänsä estäisi korvaamasta myös äänettömän yhtiömiehen kuluja. Äänetön yhtiömies ei kuitenkaan lähtökohtaisesti saa edustaa yhtiötä tai tehdä päätöksiä yhtiön puolesta, jolloin tilanne voisi lähinnä tulla ajankohtaiseksi, mikäli vastuunalainen yhtiömies valtuuttaisi äänettömän yhtiömiehen tekemään hankinnan yhtiölle puolestaan. Jos korvattavuus herättää muita kysymyksiä, niin lakipuhelin vastaa kysymyksiin ammattitaidolla ja edullisesti.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]