Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistönvälitys ja tietojen antaminen toimeksiantajan vastapuolelle

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tiedonantovelvollisuus kuuluu yleisesti sopimuksentekoon. Myös kiinteistönvälitykseen sisältyy tietojen antaminen toimeksiantajalle eli myyjälle ja tämän vastapuolelle eli ostajalle. Tiedonantovelvollisuuden sisältöä määrittäessä on selvitettävä, mitä tietoja kiinteistönvälittäjällä on ollut mahdollista kertoa, mitä ostajalla on ollut tiedossaan ja mitä hän on voinut itse saada tietoonsa sekä millä tavoin virheellinen tieto on mahdollisesti vaikuttaa kaupan syntymiseen. Kiinteistönvälityksessä tiedonantovelvollisuus ulottuu sekä toimeksiantosopimuksen tekemistä edeltävään että sen jälkeiseen aikaan.

Välitysliikkeen on välityskohdetta tarjotessaan annettava ostajalle kaikki ne tiedot, joiden välitysliike tietää tai sen pitäisi tietää vaikuttavan kaupasta päättämiseen. Tämä tarkoittaa, että välitysliikkeen on kerrottava myös toimeksiantajan kannalta kielteisistä seikoista. Lisäksi välitysliikkeelle on asetettu velvollisuus esittää ostajalle eräitä asiakirjoja ja selvityksiä, joiden perusteella ostaja voi itse varmistua myyjän oikeudesta määrätä kaupan kohteesta. Tällaisia ovat esimerkiksi lainhuutotodistus, rasitustodistus ja kiinteistörekisterin ote. Välitysliikkeen tiedonantovelvollisuuteen vaikuttaa niin ikään ostajan oma selonottovelvollisuus. Ostajan on nimittäin itse kysyttävä sellaisista seikoista, joilla on hänelle erityistä merkitystä ja joiden merkityksestä välitysliikkeen ei voida olettaa olevan tietoinen. Joka tapauksessa välitysliikkeen ammattitaito korottaa tiedonantovelvollisuuden vaatimustasoa.

Annettaessa tietoja toimeksiantajan vastapuolelle on tiedonantovelvollisuuden ala siis samantyyppinen kuin sopimuksenteossa yleensä. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]