Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistön myynti perunkirjoituksen jälkeen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesän asioista säädetään perintökaaressa. Vainajan kuoleman jälkeen tulee aina ensin pitää perunkirjoitus ja laatia perukirja. Vasta tämän jälkeen voidaan miettiä omaisuuden jakamista, myymistä ja velkojen maksua. Kuolinpesään kuuluva kiinteistö voidaan myydä ennen perinnönjaon toimittamista. Tämä voi olla järkevää esimerkiksi silloin, jos kuolinpesään ei kuulu kiinteistön lisäksi muuta merkittävää omaisuutta, mutta kuolinpesässä on useita perillisiä. Tällöin kuolinpesään kuuluvan kiinteistön myynti saattaa helpottaa perinnönjakoa merkittävästi, kun perilliset saavat perintöosansa rahassa. Voi esimerkiksi olla riitaisuutta siitä, kuka kiinteistön perisi. Myöskään se ei välttämättä ole vaihtoehto, että perilliset perisivät kiinteistön yhdessä.

Kuolinpesän myydessä pesään kuuluvaa omaisuutta myyjinä toimivat kuolinpesän osakkaat. Myyntiin tarvitaan kaikkien kuolinpesän osakkaiden suostumus. Jos yksikin osakas vastustaa myyntiä, ei myynti onnistu ilman tuomioistuimen lupaa. Jos perittävä kuollessaan oli avioliitossa, eikä ositusta ole vielä toimitettu, on myös leski kuolinpesän osakas. Tällöin myös lesken suostumus tarvitaan omaisuuden myyntiin.

Jos kuolinpesän osakkaan eivät pääse yksimielisyyteen kuolinpesään kuuluvan omaisuuden myynnistä, tai joku pesän osakas ei ole tavoitettavissa, on pesänselvittäjällä mahdollisuus hakea tuomioistuimelta lupaa kuolinpesään kuuluvan kiinteistön myymiseen. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että pesänselvittäjä pystyy esittämään, ettei kuolinpesää saada jaettua ilman kiinteistön myyntiä riitaisuuksien vuoksi. Tuomioistuin harkitsee lupaa myöntäessään muun muassa sitä, voidaanko vainajan ja kuolinpesän velat maksaa ilman kiinteistön myyntiä. Myyntilupaa ei myönnetä, jos velat voidaan maksaa ilman kiinteistön myyntiä tai jos myynnistä muuten aiheutuisi kohtuutonta haittaa siitä saavutettavaan hyötyyn nähden. Mikäli asiaan liittyen heräsi kysymyksiä, kannattaa ottaa yhteyttä lakipuhelimeemme. Siellä lakimiehet antavat yksityiskohtaisia neuvoja!

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]