Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistön määräala

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Määräalalla tarkoitetaan kiinteistön rajoiltaan määrättyä aluetta. Kiinteistön luovutusta koskevia säännöksiä sovelletaan myös kiinteistön määräalan luovutukseen. Määräala voidaan erottaa omaksi kiinteistökseen toimituksella, jota kutsutaan lohkomiseksi. Lohkomisen tuloksena syntyvää uutta kiinteistöä kutsutaan lohkokiinteistöksi, lohkottavaa kiinteistöä emäkiinteistöksi sekä emäkiinteistön jäljelle jäävää osaa kantakiinteistöksi. Tavallisesti määräala syntyy, kun emäkiinteistön omistaja luovuttaa alueen kiinteistöstään ulkopuoliselle. Lohkomisessa vahvistetaan muodostettavan kiinteistön rajat sekä kiinteistöön kohdistuvat oikeudet. Lohkomista saa hakea se määräalan tai emäkiinteistön omistaja, jolla on siihen lainhuuto.

On huomioitava, että myös aiemmin kiinteistöstä luovutetusta määräalasta voidaan luovuttaa uusi määräala. Luovutuksen tekeminen sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä kuitenkin edellyttää, että aiemmin luovutetulla määräalalla on lainhuuto, jolloin se on myös saanut niin sanotun määräalatunnuksen. Määräalasta luovutettavan uuden määräalan luovuttajana voi olla määräalan omistaja, jolla on yksin lainhuuto koko määräalaan. Jos määräala on yhteisomistuksessa, luovuttajana ovat kaikki osaomistajat yhdessä.

Kun kiinteistöstä on luovutettu uusi määräala tai kun aiemmin luovutetusta määräalasta on luovutettu uusi määräala, määräalan lainhuudatus tulee automaattisesti vireille.  On tärkeää erottaa toisistaan käsitteet määräosa ja määräosa, jolla puolestaan tarkoitetaan kiinteistön laskennallista osuutta, joka ilmaistaan suomen järjestelmässä murtolukuna esimerkiksi ½. Jokainen on velvollinen hakemaan kiinteistön taikka sen määräosan tai määräalan saannolleen lainhuudon.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]