Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistön kauppakirja ja sähköliittymä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kiinteistön kauppa on melko tarkkaan säännelty oikeustoimi. Kiinteistön kauppa on muun muassa tehtävä kirjallisesti, osapuolten on allekirjoitettava kauppakirja, ja kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa osapuolten ollessa yhtä aikaa läsnä. Vaihtoehtoisesti kauppa voidaan tehdä sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Kiinteistön kauppakirjasta tulee lain mukaan ilmetä myyjä ja ostaja, kauppahinta, luovutustarkoitus ja kaupan kohde. Muuten kauppakirjan sisältö on pitkälti osapuolten itsensä määriteltävissä, ja siten esimerkiksi sähköliittymän kohtalosta sopiminen on kauppakirjassa mahdollista.

Kiinteistön sähköliittymän katsotaan olevan irtainta omaisuutta, joten sähköliittymä ei automaattisesti sisälly kiinteistön kauppaan. Tavallista onkin ottaa kiinteistön kauppakirjaan maininta sähköliittymissopimukseen perustuvien oikeuksien siirtymisestä ostajalle, sillä myyjällä ei ole enää käyttöä liittymälle kaupan jälkeen. Jos maininta liittymän siirtymisestä puuttuu kauppakirjasta, sähköliittymän siirrosta joudutaan useimmiten tekemään erillinen sopimus. Kiinteistön kauppakirjassa tyypillinen on myös maininta siitä, kenen vastuulla on sähköliittymän siirtosopimuksesta ilmoittaminen. Liittymäsopimuksen toinen osapuoli ei nimittäin saa tietoa kaupasta automaattisesti, vaan liittymä siirretään uuden omistajan nimiin vasta ilmoituksen jälkeen. Yleensä tämä ilmoittaja on ostaja, joka sitoutuu kauppakirjassa hoitamaan asian. Lisäksi kauppakirjassa voidaan tarkentaa vastuunjakoa liittymäsopimuksen perusteella määräytyvien maksujen osalta tai todeta, että sopimukseen perustuvat maksut on maksettu.

Sähköliittymän siirtäminen on asia, joka ensimmäistä kertaa kiinteistön kauppaa tekeviltä saattaa helposti jäädä huomioimatta. Siirtymismaininnan puuttuminen kauppakirjasta on kuitenkin korjattavissa erillisellä siirtosopimuksella, joten kovin suureksi ongelmaksi maininnan unohtuminen ei muodostu. Kiinteistön kauppaan liittyy kuitenkin myös paljon muita vastaavia seikkoja, jotka olisi hyvä huomioida kauppakirjassa. Kauppakirjan laadintaan olisikin hyvä käyttää asiantuntijan apua, jotta se saataisiin vastaamaan kaupan osapuolten tarkoitusta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]