Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttaminen ja arvonlisävero

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle sen mukaan kuin arvonlisäverolaissa säädetään liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä; Suomessa tapahtuvasta tavaran maahantuonnista; Suomessa tapahtuvasta tavaran yhteisöhankinnasta sekä Suomessa tapahtuvasta tavaran siirrosta varastointimenettelystä. Veroa ei kuitenkaan suoriteta kiinteistön myynnistä eikä maanvuokraoikeuden, huoneenvuokraoikeuden, rasiteoikeuden tai muun niihin verrattavan kiinteistöön kohdistuvan oikeuden, eli käyttöoikeuden luovuttamisesta.

Kiinteistöön kohdistuvien oikeuksien luovuttaminen on siis pääsääntöisesti arvonlisäverotonta.  Myös kiinteistön vuokraaminen on näin ollen lähtökohtaisesti arvonlisäverotonta. Arvonlisäveroa ei suoriteta myöskään sähköstä, lämmöstä, vedestä tms. arvonlisäverottoman vuokran tai vastikkeen yhteydessä veloitetusta korvauksesta. Kiinteistön vuokraamisesta tai muusta luovuttamisesta voi kuitenkin edellytysten täyttyessä hakeutua arvonlisäverovelvolliseksi. Hakeutuja voi olla kiinteistön omistaja, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, kiinteistöä vuokraoikeuden nojalla hallitseva tai keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakas. Hakeutumisen jälkeen vuokrista tai vastikkeista suoritetaan arvonlisäveroa. Kiinteistöä varten hankittujen tavaroiden ja palvelujen hintaan sisältyvä arvonlisävero on vastaavasti vähennyskelpoinen. Vuokralainen tai osakas voi puolestaan vähentää vuokraan tai vastikkeeseen sisältyvän arvonlisäveron. Kiinteistöön kohdistuvien hankintojen hintoihin sisältyvä arvonlisävero ei näin ollen muodostu kustannukseksi siltä osin kuin kiinteistöä käytetään arvonlisäverollisessa toiminnassa.

Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta on hakeuduttava erikseen arvonlisäverovelvolliseksi, vaikka kiinteistön omistaja tai haltija olisi jo harjoittamastaan liiketoiminnasta arvonlisäverovelvollinen. Vastaavasti kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvolliseksi hakeutuneen on vielä erikseen rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi, jos hän alkaa harjoittaa kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisen lisäksi arvonlisäverollista liiketoimintaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]