Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistökauppa ja ehdollinen tarjous

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kiinteistön kauppaa koskeva tarjous ei ole sitova, ellei sitä ole tehty kiinteistön kaupalta edellytetyssä määrämuodossa. Ehdollisessa tarjouksessa kaupan täyttämiselle on voitu asettaa jokin tulevaisuudesta riippuva ehto, kuten lainan saaminen. Mikäli toinen osapuoli kieltäytyy kaupan teosta ehdolliselle tarjoukselle asetetun ehdon täytyttyä, on tämän korvattava toiselle osapuolelle kaupan purusta aiheutuneet kustannukset. Sanottu koskee myös muuta kuin maakaaren määrämuodossa tehtyä sopimusta kiinteistön luovutuksesta.

Osapuolet voivat sopia aikomastaan kiinteistön kaupasta tekemällä esisopimuksen, jossa kaupanteon edellytykseksi asetetaan jonkin edellytyksen täyttyminen. Säädetyssä määrämuodossa tehty esisopimus on osapuolten välillä sitova, ja osapuolella on oikeus kanteella vaatia toista osapuolta tekemään kiinteistön kauppa esisopimuksessa sovituilla ehdoilla. Osapuolella on lisäksi oikeus saada korvaus esisopimuksen rikkomisesta aiheutuneesta vahingosta. Esisopimuksessa voidaan myös sopia erityisestä, sopimuksen purkavaa osapuolta kohtaavasta sopimussakosta. Jos kiinteistö on vastoin esisopimusta luovutettu jollekin muulle, esisopimuksessa tarkoitetulla ostajalla on oikeus saada korvaus vahingostaan myyjältä. Jollei esisopimuksen voimassaoloaikaa ole ennalta määrätty, se on voimassa viisi vuotta sopimuksentekopäivästä.

 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]