Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistökaupan purkamisen seuraukset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos kiinteistön kauppa puretaan, ostajan on luovutettava kiinteistö takaisin myyjälle. Vastavuoroisesti myyjän on palautettava saamansa kauppahinta ostajalle. Myyjän on myös maksettava palautettavalle kauppahinnalle korkoa.

Mikäli ostaja on saanut kiinteistöstä merkittävää tuottoa tai hyötyä, hänen on maksettava siitä korvaus myyjälle. Esimerkiksi kiinteistöstä saadut vuokratulot voidaan laskea merkittäväksi tuotoksi. Myyjän tulee puolestaan suorittaa ostajalle kohtuullinen korvaus kiinteistön hoidosta aiheutuneista tarpeellisista kustannuksista sekä sellaisista hyödyllisistä kustannuksista, jotka ovat lisänneet kiinteistön arvoa.

Ostajalla on lisäksi oikeus kohtuullisessa ajassa viedä pois kiinteistöltä rakentamansa rakennukset ja hankkimansa laitteet. Edellytyksenä laitteiden pois viennille kuitenkin on, ettei niiden irrottaminen vahingoita kiinteistöä tai estä sen normaalia käyttöä. Ostaja ei siten esimerkiksi saa irrottaa lämmitys- tai sähkölaitteistoa, jonka puuttuminen estää kiinteistön tavanomaisen käytön.

Kaupan kumpikin osapuoli saa pidättyä omasta palautuksestaan, kunnes toinen osapuoli on täyttänyt asianmukaisesti omat velvoitteensa ja maksanut velvollisuutensa mukaisesti korvaukset ja koron tai ainakin asettanut hyväksyttävän vakuuden niiden maksamisesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]