Minilex - Lakipuhelin

Ketä pidetään perustajaosakkaana?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perustajaosakkaana pidetään luonnollista henkilöä tai yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka merkitsee tai muuten omistaa asunto-osakkeen tai muun asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavan yhteisöosuuden rakentamisvaiheen aikana. Joissakin tapauksissa yhteisöosuuden rakentamisvaiheen aikana omistavaa henkilöä ei kuitenkaan pidetä perustajaosakkaana. Perustajaosakkaana ei nimittäin pidetä osakasta, joka on luovuttanut omistusoikeuden yhteisöosuuteen ennen kuin sitä on ryhdytty tarjoamaan kuluttajan ostettavaksi. Tilanne on kuitenkin toinen, mikäli saatetaan todennäköiseksi, että luovutuksensaaja toimii luovuttajan välikätenä. Lähtökohtaisesti perustajaosakkaana ei pidetä myöskään sellaista kuluttajaa, joka on luovutuksella saanut omistusoikeuden yhteisöosuuteen ennen rakentamisvaiheen päättymistä. Myös tässä tilanteessa kuluttajaa voidaan kuitenkin pitää perustajaosakkaana, jos saatetaan todennäköiseksi, että hän toimii luovuttajan välikätenä. Perustajaosakkaaksi ei katsota myöskään sellaista luonnollista henkilöä, joka on merkinnyt yhteisöosuuden ennen rakentamisvaiheen päättymistä tarkoituksenaan hankkia asuinhuoneisto itselleen tai perheenjäsenelleen.

Yhteenveto

  • Perustajaosakkaana pidetään luonnollista henkilöä tai yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka merkitsee tai muuten omistaa asunto-osakkeen tai muun asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavan yhteisöosuuden rakentamisvaiheen aikana.
  • Perustajaosakkaana ei kuitenkaan pidetä osakasta, joka on luovuttanut omistusoikeuden yhteisöosuuteen ennen kuin sitä on ryhdytty tarjoamaan kuluttajan ostettavaksi.  Myöskään sellaista kuluttajaa, joka on luovutuksella saanut omistusoikeuden yhteisöosuuteen ennen rakentamisvaiheen päättymistä, ei pidetä lähtökohtaisesti perustajaosakkaana. Luonnollinen henkilö, joka on merkinnyt yhteisöosuuden ennen rakentamisvaiheen päättymistä tarkoituksenaan hankkia asuinhuoneisto itselleen tai perheenjäsenelleen, ei ole myöskään perustajaosakas.

Summary in English

  • A founding partner is a natural person or private or public legal person who subscribes to or otherwise owns a housing share  or during the construction phase of any other community section entitling to the possession of an apartment.
  • However, a founding partner is not considered to be a partner who has transferred ownership of the community interest before it has been offered for purchase by the consumer. Similarly, a consumer who acquires ownership of a community holding by way of a transfer before the end of the construction phase is not considered as a founding shareholder in principle. A natural person who has subscribed a community share before the end of the construction phase with the intention of acquiring an apartment for himself or a family member is also not a founding partner.

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Voiko henkilöiden tai pääomien yhteenliittymä olla perustajaosakas?

Henkilöiden tai pääomien yhteenliittymä voi olla perustajaosakas, sillä tällöin kyse on oikeushenkilöstä, joka katsotaan perustajaosakkaan määritelmän mukaisesti kelvolliseksi olemaan perustajaosakas.

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]