Minilex - Lakipuhelin

Keskeyttämismääräys lopettaa toiminimen käytön välittömästi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kieltokanteen käsittely tuomioistuimessa voi olla hidas prosessi ja tänä aikana käytetty toisen oikeutta loukkaava toiminimi voi aiheuttaa lisää vahinkoa. Tämän vuoksi tuomioistuimella on mahdollisuus keskeyttää toiminimen käyttö välittömästi, jo ennen kuin kieltotuomiota on annettu. Tuomioistuin voi kieltokannetta käsitellessään yksinoikeuden haltijan vaatimuksesta antaa keskeyttämismääräyksen eli määrätä lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän tai muun välittäjänä toimivan palvelun tarjoajan sakon uhalla keskeyttämään toiminimen loukkaavaksi väitetyn käytön. Edellytyksenä kuitenkin on, että keskeyttämismääräys ei olisi kohtuuton ottaen huomioon toiminimen käyttäjän, välittäjän ja yksinoikeuden haltijan oikeudet. Keskeyttämismääräys ei myöskään saa vaarantaa kolmannen oikeutta lähettää ja vastaanottaa viestejä. Tuomioistuin siis antaa keskeyttämismääräyksen toiminimen haltijan vaatimuksesta. Määräyksessä tuomioistuin määrää tietoverkossa tarjottavia palveluja välittävän teleoperaattorin tai muun palvelimen ylläpitäjän keskeyttämään käytön, jonka on väitetty loukkaavan toiminimeä. Keskeyttämismääräys annetaan sakon uhalla. Myös ennen kieltokanteen nostamista tuomioistuin voi yksinoikeuden haltijan vaatimuksesta antaa keskeyttämismääräyksen, jos edellytykset sen antamiselle ovat olemassa ja jos on ilmeistä, että yksinoikeuden haltijan oikeuksien toteutuminen muutoin vakavasti vaarantuisi. Tällöin tuomioistuimen on varattava sekä sille, jolle määräystä on haettu annettavaksi, että sille, jonka väitetään loukkaavan oikeutta toiminimeen, tilaisuus tulla kuulluksi. Kuulemisedellytys turvaa osapuolten oikeusturvaa sekä toisaalta tuomioistuimen mahdollisuutta saada asiassa kaikki relevantti tieto, jotta määräys annettaisiin objektiivisin perustein, eikä siitä koituisi turhaa haittaa. Kuitenkin jos asia on hyvin kiireellinen, tuomioistuin voi antaa väliaikaisen keskeyttämismääräyksen väitettyä loukkaajaa kuulematta, jos asian kiireellisyys sitä välttämättä vaatii. Väitetylle loukkaajalle on määräyksen antamisen jälkeen viipymättä varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Kun väitettyä loukkaajaa on kuultu, tuomioistuimen on myös viipymättä päätettävä, pidetäänkö määräys voimassa vai peruutetaanko se. Jos kieltokanne hylätään, sitä ei tutkita tai asia jätetään sillensä, keskeyttämismääräystä vaatineen on korvattava toiselle osapuolelle siitä aiheutunut vahinko.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]