Minilex - Lakipuhelin

Kaupan purku myyjän viivästyksen seurauksena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos myyjä ei luovuta tavaraa sovittuna aikana, on kyseessä myyjän viivästys. Myyjän viivästys on sopimusrikkomus. Tiettyjen edellytysten täyttyessä, voi myyjän viivästyksestä seurata kaupan purku. Ehdot kaupan purkamiseen ovat hieman erilaiset riippuen siitä sovelletaanko kauppalakia vai kuluttajansuojalakia. Kauppalakia sovelletaan, kun kaksi yksityistä henkilöä tai elinkeinonharjoittajaa tekee toistensa kanssa kauppaa. Kuluttajansuojalakia sovelletaan, kun elinkeinonharjoittaja myy tuotteita yksityiselle henkilölle. Kun kauppa puretaan, päättyy kaupan osapuolten suoritusvelvollisuudet ja jo tehdyt suoritukset tulee palauttaa.

 

Kauppalaki vai kuluttajansuojalaki?

Kun kaksi yksityistä henkilöä tekee toistensa kanssa kauppaa, sovelletaan kauppalakia. Näin toimitaan myös, mikäli kaupan molemmat osapuolet ovat elinkeinonharjoittajia.

Sen sijaan, jos elinkeinonharjoittaja myy tavaroita yksityiselle henkilölle, tulee sovellettavaksi kuluttajansuojalaki. Kuluttajansuojalaki suojelee ostajaa, koska ostajan nähdään olevan heikommassa asemassa kuin elinkeinonharjoittaja.

Kauppalaki ei ole pakottava, vaan kaupan osapuolilla on sopimusvapaus. Kaupan osapuolet saavat siis päättää kenen kanssa sopimuksen solmivat ja mitä säännöksiä sopimus sisältää. Kuluttajansuojalaki taas on pakottavaa lainsäädäntöä. Jos sopimuksessa on sovittu jotain, mikä poikkeaa kuluttajansuojalaista ostajan vahingoksi, ei tuo sopimusehto ole pätevä. Eli jos sopimuksen ehto on ostajan kannalta huonompi kuin mitä kuluttajansuojalaissa on säädetty, ei kyseinen sopimusehto päde. Ostajan kannalta paremmista ehdoista voidaan kyllä sopia.

Myyjän viivästyksen seurauksena tehtävää kaupan purkua koskevat säännökset ovat kauppalaissa ja kuluttajansuojalaissa hieman erilaiset. Tästä syystä on otettava huomioon, kumpaa lakia kauppaan sovelletaan.

 

Milloin toimitus on luovutettava?

Tavara tulee luovuttaa silloin ja siten, kuin on sovittu. Luovutus voidaan sopia tapahtuvaksi tiettynä aikana, välittömästi tai vasta sitä vaadittaessa. Kauppalain ja kuluttajansuojalain säännökset eroavat toisistaan sen suhteen, milloin tavara on luovutettava, jos luovutuksesta ei ole sovittu:

  • Kauppalain mukaan tavara tulee luovuttaa kohtuullisessa ajassa kaupanteosta, jos muuta ei ole sovittu.
  • Kuluttajansuojalain mukaan, tavara täytyy luovuttaa ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään 30 päivän kuluessa kaupanteosta, jos muuta ei ole sovittu.

Jos kaupassa ei ole sovittu maksuajasta, ei myyjän tarvitse luopua tavarasta ennen kuin ostaja on maksanut kauppahinnan. Luovutuksen ja kauppahinnanmaksun tulisi lähtökohtaisesti tapahtua mahdollisimman yhtäaikaisesti. Ostajan ei kuitenkaan tarvitse maksaa kauppahintaa, ennen kuin hän on voinut tarkastaa tavaran kunnon. Kuitenkin jos tavaran kunnon tarkastaminen ei onnistu esimerkiksi luovutus- tai maksutavan vuoksi, ei ostaja saa odottaa kauppahinnan maksamista siihen asti, että saa tavaran tarkastettua. Jos tavara esimerkiksi toimitetaan ostajalle, tulee hänen maksaa kauppahinta ennen kuin myyjä lähettää tavaran hänelle. Tällöin tavaran tarkastaminen ei välttämättä onnistu ennen kauppahinnan maksamista.

 

Milloin toimitus katsotaan luovutetuksi?

Pääsääntöisesti tavara katsotaan luovutetuksi, kun ostaja on saanut sen hallintaansa. Kauppalain ja kuluttajansuojalain säännökset eroavat kuitenkin hieman toisistaan.

Kauppalain mukaan tavaran tulee olla noudettavissa myyjän liike- tai kotipaikasta taikka sieltä mistä on sovittu. Tavara on luovutettu, kun ostaja on ottanut sen hallintaansa. Jos tavara kuljetetaan ostajalle sellaisen alueen sisälle, mihin myyjä tavallisesti kuljettaa myymiään tavaroita, on tavara luovutettu, kun ostaja saa sen hallintaansa. Jos kuljetus tapahtuu sellaiselle alueelle, joka ei ole myyjän tavanomaista jakelualuetta, on tavara luovutettu jo silloin, kun rahdinkuljettaja on ottanut tavaran haltuun. Kun myyjä suorittaa kuljetuksen itse, on tavara luovutettu vasta kun ostaja on ottanut sen haltuunsa. Jos tavara myydään ”vapaasti”, ”toimitettuna” tai ”vapaasti toimitettuna” tietylle paikkakunnalle, on tavara luovutettu, kun se saapuu kyseiselle paikkakunnalle.

Myös kuluttajansuojalain mukaan tavaran tulee olla noudettavissa sieltä mistä on sovittu tai myyjän liikepaikasta. Jos myyjällä ei ole liikepaikkaa, eikä muuta ole sovittu, tulee myyjän toimittaa tavara ostajalle. Tavara on luovutettu, kun ostaja on saanut sen hallintaansa. Jos kyseessä on sellainen tavara, joka pitää asentaa tai kokoonpanna ostajan luona, on tavara luovutettu vasta, kun myyjä on täyttänyt mainitun velvollisuutensa. Luovutuksen viivästyminen katsotaan siis siitä hetkestä, kun tavara on asennettu tai pantu kokoon. Jos ostat esimerkiksi ilmalämpöpumpun asennettuna, tulee sen olla asennettuna silloin kun on sovittu. Ei riitä, että pumppu tuodaan kotiisi sovittuna päivänä, mutta asennus tehdäänkin vasta myöhemmin.

 

Milloin toimitus on viivästynyt?

Toimitus on viivästynyt, jos tavaraa ei luovuteta tai se luovutetaan liian myöhään. Ostaja saa vedota viivästykseen, jos viivästys ei johdu ostajasta tai ostajan puolella olevasta seikasta. Viivästys johtuu ostajasta esimerkiksi, kun ostaja pakoilee myyjää tai ei suostu vastaanottamaan tavaraa.

 

Milloin ostaja voi vaatia kaupan purkua myyjän viivästyksen seurauksena?

Kuluttajansuojalain ja kauppalain mukaan ostaja voi myyjän viivästyksen vuoksi pidättäytyä kauppahinnan maksamisesta, vaatia sopimuksen täyttämistä tai purkaa kaupan.

Kuluttajansuojalain mukaan ennen kaupan purkamista täytyy ostajan asettaa myyjälle lisäaika toimitusta varten. Annetun lisäajan tulee olla olosuhteisiin nähden kohtuullinen. Jos alkuperäinen toimitusaika on ollut esimerkiksi neljä viikkoa, on ainakin saman pituinen lisäaika kohtuullinen. Jos myyjä ei luovuta tavaraa ostajalle edes lisäajan kuluessa, saa ostaja purkaa kaupan. Kaupan purkaminen on mahdollista, vaikka kyseessä olisi ostajalle erityisesti valmistettava tuote, kuten mittatilaustyönä tehty vaate.

Kauppaa ei saa purkaa ennen kuin lisäaika on päättynyt. Poikkeuksena tähän on kuitenkin tilanne, jossa myyjä ilmoittaa jo ennen lisäajan päättymistä, ettei toimita tavaraa lisäajan kuluessa. Eli mikäli myyjä kieltäytyy toimittamasta tavaraa annettuna lisäaikana, saa ostaja purkaa kaupan jo ennen lisäajan päättymistä.

Ostaja saa tietyissä tapauksissa purkaa kaupan myös ilman lisäajan asettamista. Ostaja saa purkaa kaupan ilman lisäaikaa, jos:

  • myyjä kieltäytyy tavaran toimittamisesta.
  • myyjän pitäisi ymmärtää tavaran käyttötarkoituksen ja luonteen perusteella, että tavara on luovutettava tiettyyn päivään mennessä (Esimerkiksi kakun toimittamien juhliin tai hääpuvun toimittaminen ennen häitä).
  • ostaja on ilmoittanut myyjälle ennen sopimuksen tekemistä, että tavara on luovutettava tiettyyn päivään mennessä.

Sopimuksen purkamisen jälkeen myyjän on viipymättä palautettava ostajan maksamat suoritukset.

Kauppalain mukaan ostaja saa purkaa kaupan myyjän viivästyksen vuoksi silloin, kun viivästys on olennainen. Myyjän on täytynyt myös ymmärtää ajoissa tapahtuvan toimituksen merkitys ostajalle. Viivästyksen olennaisuutta arvioidaan sopimuksen olosuhteiden perusteella. Myös kauppalain mukaan ostaja voi asettaa myyjälle kohtuullisen lisäajan tavaran luovutusta varten. Jos lisäaika ei ole kohtuuttoman lyhyt, saa ostaja purkaa kaupan, mikäli myyjä ei toimita tavaraa edes lisäajan kuluessa. Lisäajan kohtuullisuus arvioidaan tapauksen olosuhteiden perusteella. Huomioon voidaan ottaa esimerkiksi se, millaisesta tavarasta on kysymys, millainen tarve ostajalla on saada tavara ja ketkä ovat kaupan osapuolina. Lähtökohtaisesti kauppaa ei saa purkaa ennen kuin lisäaika on kulunut umpeen. Kaupan purkaminen lisäajan aikana onnistuu kuitenkin, jos myyjä ilmoittaa, ettei hän tule täyttämään sopimusta lisäajan kuluessakaan.

Kauppalaissa on kaupan purkamista rajoitettu silloin, kun kyseessä on ostajalle erityisesti hankittava tai valmistettava tuote. Jos myyjä ei voi hyödyntää kyseistä tuotetta ilman huomattavaa tappiota, saa ostaja purkaa kaupan viivästyksen vuoksi vain, jos kaupan tarkoitus jää ostajan kannalta viivästyksen vuoksi olennaisesti saavuttamatta. Ostaja ei esimerkiksi enää hyödy tavarasta tai hän ei enää tarvitse sitä.

Sekä kauppalain että kuluttajasuojalain mukaan ostajan täytyy ilmoittaa myyjälle aikeistaan purkaa kauppa. Kyseinen ilmoitus on tehtävä kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, kun ostaja on saanut tiedon myöhästyneestä luovutuksesta. Ostajalla voi olla myös oikeus korvaukseen niistä vahingoista, joita hän kärsi myyjän viivästyksen vuoksi.

 

Mitä kaupan purkamisesta seuraa?

Kun kauppa puretaan lakkaa kaupan osapuolten suoritusvelvollisuudet ja jo tehdyt suoritukset tulee palauttaa. Tilanne siis pyritään palauttaa kauppaa edeltäneeseen tilaan.

Kaupan purkautuessa:

  • Myyjän velvollisuus tavaran luovuttamiseen päättyy.
  • Myyjän täytyy palauttaa saamansa suoritukset ja maksaa niille korkoa.
  • Ostajan velvollisuus kauppahinnan maksamiseen ja kaupan myötävaikuttamiseen päättyy.
  • Ostajan täytyy maksaa tavarasta saamansa tuotto ja hyöty.

Kaupan purkautuessa molemmat osapuolet saavat vaatia toisiltaan takaisin sen, mitä ovat toisilleen luovuttaneet. Toinen osapuolista voi tällöin odottaa oman suorituksen palauttamista niin kauan, että toinenkin osapuoli täyttää palautusvelvollisuutensa. Suoritusta ei tarvitse palauttaa myöskään ennen kuin toinen osapuoli on maksanut mahdolliset vahingonkorvaukset tai korot, joita hänen on tullut maksaa. Jos toinen kuitenkin asettaa hyväksyttävän vakuuden vahingonkorvausten tai korkojen maksamisesta, täytyy toisenkin osapuolen palauttaa vastaanottamansa suoritus.

Jos ostaja on saanut tavarasta tuottoa tai hyötyä, tulee hänen maksaa tästä myyjälle kohtuullinen korvaus. Myyjän tulee maksaa takaisin saamansa kauppahinta ja sille tulee maksaa korkolain mukainen korko. Korko lasketaan siitä päivästä lukien, jona myyjä vastaanotti maksun.

 

Yhteenveto

  • Myyjän viivästys tapahtuu, kun tavaraa ei luovuteta sovittuna aikana. Viivästys on sopimusrikkomus.
  • Jos kyseessä on sopimusrikkomus, ostajalla voi olla oikeus purkaa kauppa.
  • Kaupan purkamiseen liittyvät ehdot riippuvat siitä, sovelletaanko kauppalakia tai kuluttajansuojalakia; kauppalakia sovelletaan, kun osapuolet ovat joko yksityishenkilöt tai elinkeinonharjoittajat, ja kuluttajansuojalakia käytetään, kun elinkeinonharjoittaja myy tuotteita yksityiselle henkilölle.
  • Kauppalaki ei ole pakottava, osapuolilla on sopimusvapaus, kun taas kuluttajansuojalaki on pakottava lainsäädäntö. Kuluttajansuojalaki on säädetty suojelemaan yksityishenkilöitä.
  • Kauppalaissa tavara tulee toimittaa kohtuullisessa ajassa kaupanteosta, mikäli muuta ei ole sovittu. Kuluttajansuojalaissa tavara täytyy luovuttaa ilman aiheetonta viivästystä viimeistään 30 päivässä, jos muuta ei ole sovittu.
  • Molempien lakien mukaan tavara katsotaan luovutetuksi, kun ostaja on saanut sen hallintaansa; tietyissä tavaroissa, joissa myydään mukana asennus, vaaditaan kuitenkin, että asennus tapahtuu, jotta tavara voidaan laskea toimitetuksi.
  • Toimitus on viivästynyt, jos sitä ei luovuteta, tai se luovutetaan liian myöhään. Ostajalla on oikeus vedota viivästykseen, mikäli se ei johdu hänestä.
  • Jos toimitus viivästyy, ostajalla on oikeus pidättäytyä kauppahinnan maksamisesta tai oikeus purkaa kauppa.
  • Kuluttajansuojalain mukaan ennen kuin kauppa puretaan, myyjälle täytyy asettaa kohtuullinen lisäaika toimitusta varten.
  • Ostajalla on oikeus purkaa kauppa ilman lisäaikaa, mikäli myyjä kieltäytyy tavaran toimittamisesta, jos myyjän on täytynyt ymmärtää tavaran käyttötarkoitus luonteen perusteella, esim. hääpuvun toimittaminen tiettyyn päivään mennessä tai jos ostaja on ilmoittanut myyjälle ennen sopimuksen tekemistä, että tavara on luovutettava tiettyyn päivään mennessä.
  • Kauppalaissa purkamis syyksi riittää olennainen viivästys kaupassa. Ostaja voi asettaa myyjälle lisäajan halutessaan. Kauppalaissa kauppaa ei saa purkaa, jos kyseessä on ostajalle erityisesti valmistettava tuote, josta myyjä ei voi hyötyä.
  • Kun kauppa puretaan, vastike palautuu ostajalle ja tavara myyjälle. Molempien velvollisuudet päättyvät, ja tilanteesta riippuen jompikumpi osapuoli saattaa joutua maksamaan korkoa tai korvausta.

 

Summary in English

  • Seller is delayed, when an item is not surrendered in time. A delay is breach of contract.
  • If a breach of contract occurs, the buyer might be entitled to terminate the sale.
  • The conditions for terminating the sale are dependent on the law, that is used; the Consumer Protection law and Sale of Goods Act have different protocols.
  • The Consumer Protection law is utilized when parties are a consumer and a tradesman, and Sale of Goods Acts is used when one party is a private person and the other one a tradesman.
  • The Sale of Goods Act does not bind parties, as they have the freedom of contract. The Consumer Protection law is however is legally binding in all cases.
  • The Sale of Goods Act states, that an item must be delivered in reasonable time, unless the parties agree otherwise. The Consumer Protection law requires the item to be delivered in atleast 30 days, unless the parties have agreed otherwise.
  • Both laws concider the item to be delivered as soon as the buyer has taken the item into their possession; some situations do not concider an item to be deliverd, until it has been assembled, if that feature was sold with the item.
  • A delivery is delayed if it isn't delivered on time or if it isn't delivered at all. The buyer can appeal on the delay, if it the delay is not due to the buyer's own actions.
  • When a delay occurs, the buyer can refuse payment or terminate the sale.
  • In Customer Protection law, the seller must be given reasonable amount of extra time for delivery before terminating the sale.
  • The buyer has a right to terminate the sale without extra time if  the seller refuses to surrender the item or clearly a time for the item has passed, for example, a wedding dress, or if the buyer has told the seller a clear deadline for the delivery before making the sales contract.
  • In the Sale of Goods Act, a delay is heavy-enough reason to terminate the sale. The buyer can give the seller more time to deliver, if they wish to do so. The exception for this is personalizied items, for which the seller can not benefit from.
  • When a sale is terminated, the compensation returns to the buyer and the item to the seller. Either party might have to pay compensation, depending on the situation.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Tilasin hääpukuliikkeestä itselleni häämekon. Myyjä toimitti mekon vasta häiden jälkeisenä päivänä, vaikka tiesi milloin häät pidetään. Voinko purkaa kaupan?

Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen kauppaan sovelletaan kuluttajansuojalakia. Lähtökohtaisesti ostaja saa purkaa kaupan vasta annettuaan myyjälle lisäaikaa toimituksen tekemiseen. Tietyissä tilanteissa tavaran toimittaminen tiettyyn päivään menneessä on kuitenkin niin tärkeää, että ostaja saa purkaa kaupan ilman lisäajan antamista. Jos myyjä on tiennyt, että tuote on saatava juuri tiettynä päivänä, saa ostaja purkaa kaupan ilman lisäajan antamista. Ostajan on täytynyt kertoa ennen kaupan tekoa myyjälle, että tavara täytyy toimittaa ennen tiettyä päivää. Joissain tilanteissa myyjä voi jo tavaran luonteen tai käyttötarkoituksen perusteella tietää, että tavara luovuttamisen on tapahduttava tiettynä päivänä. Esimerkiksi häihin hankittu häämekko tulee luovuttaa ennen juhlia. Jos myyjä toimittaa häämekon vasta häiden jälkeen, vaikka on tiennyt milloin häät ovat, saa ostaja purkaa kaupan.

2. Ostin yritykseltä tuotteen ja tuotteen toimitus on nyt myöhässä. Voinko purkaa kaupan?

Sinun tulee ilmoittaa yritykselle toimituksen viivästymisestä ja ilmoittaa heille kohtuullinen lisäaika, jonka aikana odotat toimituksen saapuvan. Jos toimitus ei saavu tuon ajan kuluessa saat purkaa kaupan.

Ilman lisäajan asettamista kaupan saa purkaa, jos myyjä kieltäytyy tavaran toimittamisesta tai hän on tiennyt, että tavara tulee toimittaa ennen tiettyä päivää. Jos kyseessä on esimerkiksi kastajaisia varten ostettu kastemekko ja myyjä on tiennyt juhlien ajankohdan, on hänen täytynyt tietää, että mekko on toimitettava juhliin. Ostaja on voinut myös kertoa myyjälle ennen sopimuksen tekemistä, että tavara on luovutettava tiettyyn päivämäärään mennessä.

3. Mikä katsotaan kohtuulliseksi lisäajaksi?

Ajan kohtuullisuus harkitaan tapauskohtaisesti kaupan olosuhteiden perusteella. Huomioon voidaan ottaa esimerkiksi se, millaisesta tavarasta on kysymys ja millainen tarve ostajalla on saada tavara. Jos alun perin on sovittu esimerkiksi neljän viikon toimitusaika, on neljän viikon lisäaika todennäköisesti katsottavissa kohtuulliseksi.

4. Ostin yritykseltä tuotteen jo jokin aika sitten. Emme sopineet luovutusajankohtaa, mutta mielestäni tavara olisi tullut jo luovuttaa. Voiko purkaa kaupan?

Lähtökohta on, että tavara tulee luovuttaa sopimuksen mukaisesti. Lainsäädännössä on kuitenkin säännöksiä sen varalta, ettei tavaran luovutuksesta ole sovittu. Kun yksityinen henkilö ostaa tuotteen elinkeinonharjoittajalta, tulee sovellettavaksi kuluttajansuojalaki. Kuluttajansuojalain mukaan, jos tavaran luovutuksesta ei ole sovittu, tulee tavara luovuttaa ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään 30 päivän kuluessa. Jos luovutus ei ole tapahtunut tämän ajan sisällä, tulee asiasta ilmoittaa myyjälle. Ilmoituksen yhteydessä tulee myyjälle asettaa kohtuullinen lisäaika, jonka kuluessa tavara tulee luovuttaa. Jos myyjä ei luovuta tavaraa edes kyseisen lisäajan aikana, on kaupan purkaminen mahdollista.

5. Ostin yritykseltä tiskikoneen asennettuna. Tiskikone tuotiin luokseni sovittuna päivänä, mutta asennusta ei ole kuulunut. Olisin halunnut purkaa kaupan, koska asennus ei näytä onnistuvan. Myyjä ei suostu tähän. Mitä tehdä?

Kun yksityinen henkilö ostaa tavaran elinkeinonharjoittajalta, tulee sovellettavaksi kuluttajansuojalaki. Kuluttajansuojalaissa on säännöksiä koskien tavaroita, jotka pitää asentaa paikoilleen ostajan luona. Kun kyse on tällaisesta ostajan luona asennettavasta tuotteesta, katsotaan tavara toimitetuksi vasta kun asennus on suoritettu. Ei siis riitä, että tavara vain toimitetaan sovittuna aikana, vaan myös asennuksen tulisi tapahtua tuolloin. Koska luovutus on viivästynyt, voit ottaa myyjään yhteyttä ja asettaa hänelle kohtuullisen lisäajan luovutuksen suorittamista varten (Eli tässä tilanteessa tavaran asentamista varten). Jos myyjä ei asenna tavaraa edes kohtuullisen lisäajan kuluessa, on kaupan purkaminen tämän jälkeen mahdollista.

 

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]