Minilex - Lakipuhelin

Julkinen kehottaminen rikokseen tapahtuu esimerkiksi joukkotiedotusvälineissä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos joku kehottaa rikokseen tai houkuttelee sellaisen tekemiseen väkijoukossa tai joukkotiedotusvälineessä, niin hän syyllistyy rikokseen. Kyseessä on julkinen kehottaminen rikokseen. Siinä houkutteluareena voi olla myös yleisesti tietoon saatettu kirjoitus. Kirjoitukseen rinnastetaan myös muut esitysmuodot. Rikokseen houkuttelun tai kehottamisen täytyy aiheuttaa vaara kehotuksen sisällön toteutumisesta, jotta kyseessä olisi julkinen kehottaminen rikokseen. Toinen vaihtoehto on, että kehotus selvästi aiheuttaa vaaraa järjestykselle tai turvallisuudelle.

Tästä rikoksesta tuomitseminen ei edellytä, että kukaan rikokseen kehotettu itse asiassa tekisi mitään. Kuten jo mainittiin, kehotuksen seuraukseksi vaaditaan vain rikoksen teon vaara. Julkinen kehottaminen rikokseen tekee vain kehottamisen tällä tavalla ylipäätään rangaistavaksi. On eri asia, että jos joku tosiasiassa tekee rikoksen, niin kehottaja voi olla vastuussa sen mukaan mitä säädetään osallisuudesta rikokseen.

Tästä rikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta. Vankeuden pituus vaihtelee neljästätoista päivästä kahteen vuoteen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]