Minilex - Lakipuhelin

Julkinen hallintotehtävä annetaan yksityiselle vain poikkeuksellisesti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Julkinen hallintotehtävä tarkoittaa hallinnollista toimeenpanovaltaa eli lakien toimeenpanoa sekä yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen oikeuksia ja etuja koskevaa päätöksentekoa. Julkisten hallintotehtävien ydintä on ulkopuolisiin kohdistuvien velvoitteiden, rajoitusten ja kieltojen asettaminen sekä lupien, avustusten ja etuisuuksien myöntäminen. Painoarvo tehtävän oikeudellisen luonteen asemasta tulee olla sen suorittamisesta aiheutuvilla oikeudellisilla vaikutuksella. Eli tulee arvioida tehtävän vaikutuksia yksityisten asemaan ja oikeussuojan tarpeeseen.

Yleensä julkisista hallintotehtävistä vastaavat vain viranomaiset ja yksittäiset virkamiehet. Julkinen hallintotehtävä voidaan kuitenkin antaa myös muulle kuin viranomaiselle. Näin voidaan toimia kuitenkin, vain lailla tai lain nojalla. Samoin vaaditaan, että toimivallan siirto muulle kuin viranomaiselle on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä siirto vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle. Julkisia hallintotehtäviä voidaan siis suorittaa myös viranomaiskoneiston ulkopuolellakin.

Lähtökohta kuitenkin on, että julkiset hallintotehtävät tulee hoitaa ensisijaisesti viranomaisten toimesta. Kuitenkin, jos yksityistäminen on tarpeellista ja tarkoituksenmukaista, näin voidaan tehdä. Tehtäviä tulee antaa yksityisille, vain siltä osin kuin olemassa perusteltu tarve toimia näin. Arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös se, miten tehtävä voitaisiin hoitaa viranomaisten toimesta. Toisaalta siis tulevat arvioitaviksi hallinnon tehokkuus ja mahdolliset kustannussäästöt ja toisaalta yksityisten tarpeet, kuten palvelun tarve ja sen tasapuolisuus organisaatiossa.

Tehtävien hoidon oikeudelliset laatuvaatimukset eivät saa riippua sitä hoitavan tahon asemasta, eli riippumatta siitä, hoitaako tehtävää julkinen viranomainen vai yksityinen, sen tulee olla yhtä laadukasta. Merkittävä julkisen vallan käyttö hallintotehtävässä estää sen yksityistämisen. Vallankäytön merkittävyys, eli voimakkuus ja välittömyys, arvioidaan aina sen kohteena olevan näkökulmasta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]