Minilex - Lakipuhelin

Jakautumissuunnitelman rekisteröinti osuuskunnan rajat ylittävässä jakautumisessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jakautuminen tarkoittaa eräänlaista organisaation uudelleenjärjestelyä, jossa osuuskunta ikään kuin pilkotaan sopiviin toiminnallisiin osiin ja osat luovutetaan toisille vastaanottaville osuuskunnille. On mahdollista, että alkuperäisestä jakautuvasta osuuskunnasta ei jää jäljelle mitään, vaan se lakkaa jakautumisen myötä täysin olemasta. Toisaalta on mahdollista, että vastaanottava osuuskunta tai yksi niistä on vasta jakautumisen yhteydessä perustettava osuuskunta. Tämän lisäksi erityistä huomiota on kiinnitettävä sellaisiin tilanteisiin, joissa jakautuminen on niin sanotusti rajat ylittävä. Tällöin yksi tai useampi jakautumiseen osallistuva osuuskunta on ulkomaalainen. Rajat ylittävässä jakautumisessa on huomioitava tavanomaista jakautumista tarkemmin muun muassa jäsenten oikeudet jakautumisvastikkeeseen sekä myös velkojien aseman säilyminen, eli vastaanottavan osuuskunnan tappionkantokyky.

Rajat ylittävään jakautumiseen osallistuvien suomalaisten osuuskuntien tulee ilmoittaa jakautumissuunnitelma rekisteröitäväksi siten kuin osuuskuntalaissa säädetään jakautumissuunnitelman rekisteröinnistä puhtaasti kotimaisissa tapauksissa. Jakautumissuunnitelma on nimensä mukaisesti suunnitelma, jossa määrätään jakautumisen ehdoista ja toteutuksesta. Siihen on otettava määräyksiä muun muassa jakautumisvastikkeen suorittamistavoista, vastaanottavan yhtiön oman pääoman muutoksista sekä muistakin taloudellisista tiedoista. Olennaista on mainita poikkeuksellisemmat taloudelliset toimenpiteet, kuten pääomalainoista tai yrityskiinnityksistä. Tämän lisäksi myös muun muassa jakautumisen syyt on voitava perustella jakautumissuunnitelmaan.

Normaalin jakautumissuunnitelman tietojen lisäksi rajat ylittävässä jakautumisessa jakautumiseen osallistuvien osuuskuntien on annettava myös erityisiä osuuskuntalaissa säädeltyjä lisätietoja. Nämä tiedot sisältävät muun muassa tiedot ulkomaisten osuuskuntien osuuskuntamuodosta, tiedot rekisteristä, jossa ulkomainen osuuskunta on rekisteröitynä sekä tiedot perustettavaan ulkomaiseen osuuskuntaan käyttöön otettavista säännöistä. Tämän lisäksi on kerrottava jakautumisen todennäköisistä työllisyysvaikutuksista sekä selvitys tavasta, jolla työntekijät pystyvät osallistumaan ja saamaan tietoa jakautumismenettelystä. Myös selvitys siitä, mitä jakautumiseen osallistuvien osuuskuntien tilinpäätöksiä on käytetty jakautumisen ehtojen määrittelyyn. Rajat ylittävän jakautumisen yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota niin jäsenten, velkojien kuin henkilöstönkin oikeuksiin. Kaikille edellä mainituille ryhmille on laadittava jakautumissuunnitelman yhteydessä selvitys jakautumisen vaikutuksista heidän asemaansa ja se on pidettävä näihin ryhmiin kuuluvien henkilöiden tai ainakin heidän edustajiensa nähtävillä.

Suunnitelma tulee siten rekisteröidä kuukauden kuluessa sen allekirjoittamisesta. Allekirjoittamisen hoitavat kaikkien jakautumiseen osallistuvien osuuskuntien hallitukset tai hallitusta vastaavat elimet tilanteessa, jossa jollakin ulkomaisella osuuskunnalla ei esimerkiksi ole hallitukseksi kutsuttavaa elintä. Suunnitelma rekisteröidään kaupparekisteriin patentti- ja rekisterihallituksen toimesta. Kotimaisista jakautumistilanteista poiketen jakautumiseen osallistuvat osuuskunnat eivät ilmoita suunnitelmaa rekisteröitäväksi yhdessä. Rekisteröinnin yhteydessä kuitenkin vaaditaan asianmukainen vakuutus kohdemaan toimivaltaisilta viranomaisilta siitä, että jakautumisen täytäntöönpanoa koskevat kansalliset muodollisuudet ja muut pakolliset toimet ovat asianmukaisesti suoritettuja. Jakautumisen ilmoittaa siis rekisteröitäväksi Suomessa suomalainen osuuskunta yksin. Jos vastaanottava osuuskunta on suomalainen, tulee rekisteröintihakemukseen lisäksi liittää suomalaisen osuuskunnan johdon vakuutus siitä, että jakautuvan osuuskunnan varat siirtyvät viimeistään jakautumisen Suomeen rekisteröintihetkellä vastaanottavalle osuuskunnalle.

Myös rajat ylittävää jakautumista koskevan suunnitelman rekisteröinti-Ilmoitukseen tulee liittää laissa tarkoitettu tilintarkastajan lausunto suunnitelmasta. Jos siis kaikki jakautumiseen osallistuvat osuuskunnat ovat suorittaneet jakautumisen yhteydessä kansallisten lainsäädäntöjensä edellyttämät toimenpiteet ja muodollisuudet sekä tarvittavat dokumentit ja todistukset toimitetaan Suomen rekisteriviranomaisille, tulee jakautuminen rekisteröidä kaupparekisteriin viran puolesta. Lisätietoja rajat ylittävän jakautumisen rekisteröinnistä saat lakipuhelimesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]