Minilex - Lakipuhelin

Isännänvastuu: Vastuu luottamustehtävää hoitavasta henkilöstä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Isännänvastuussa on kyse työnantajan velvollisuudesta korvata vahinko, jonka työntekijä aiheuttaa työssä virheellään tai laiminlyönnillään. Isännänvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa. Tämän lain mukaan työnantajan, julkisyhteisön tai muun tahon isännänvastuu kattaa tuottamuksella aiheutetut vahingot, jos vahingon välittömänä aiheuttajana on joko työntekijä, julkisyhteisön työntekijä, julkisyhteisöön virka- tai siihen verrattavassa palvelussuhteessa oleva henkilö tai henkilö, joka suorittaa luottamustoimea. Myös itsenäisen yrittäjän aiheuttama vahinko voi tulla isännänvastuun piiriin, jos itsenäinen yrittäjä on rinnastettavissa työntekijään esimerkiksi toimeksiantosuhteen perusteella. Isännänvastuu kattaa siis varsin monimuotoisen joukon henkilöitä. 

Kun vahingonaiheuttaja kuuluu työnantajan tai muun tahon isännänvastuun piiriin, vahingonkorvausvelvollisuus syntyy vahingonaiheuttajan tuottamuksen perusteella. Työnantajalta tai isännältä ei vaadita tuottamusta ja vahingon aiheuttamista, jotta korvausvastuu voidaan kohdistaa häneen.

Isännänvastuusta seuraa, että vahingon aiheuttanut työntekijä tai virkamies ei välttämättä joudu lainkaan henkilökohtaiseen korvausvastuuseen. Työntekijälle ei nimittäin synny korvausvastuuta lainkaan, jos vahinko on aiheutettu vain lievällä tuottamuksella. Muutoinkin vastuu rajoittuu korvausmäärään, joka arvioidaan kohtuulliseksi, paitsi jos teko on ollut tahallinen. Tällöin on tuomittava täysi korvaus. Työntekijän henkilökohtainen vastuu on toissijaista ja käy täytäntöönpanokelpoiseksi vain, jos korvausta ei voida saada isännänvastuussa olevalta taholta. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]