Minilex - Lakipuhelin

Hoitotahto ja läheiset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Hoitotahto on henkilön suullinen tai kirjallinen tahdonilmaisu hoitoratkaisuista sellaista tilannetta varten, jolloin hän ei kykene ilmaisemaan omaa mielipidettään hoidostaan esimerkiksi vakavan sairauskohtauksen tai onnettomuuden johdosta. Potilaalla on omaan hoitoon itsemääräämisoikeus, ja siksi potilaan mielipide hoidon periaatteisiin on pyrittävä selvittämään esimerkiksi hoitotahdon tai läheisten avulla silloin, kun potilaalla ei ole enää oikeustoimikelpoisuutta.

Jos täysi-ikäinen potilas ei kykene päättämään hoidostaan, potilaan edustajaa tai läheistä on kuultava potilaan tahdon selvittämiseksi. Potilasta on hoidettava läheisen suostumuksen mukaisesti. Jos edustajien ja läheisten mielipiteet eroavat tai jos potilaan tahtoa ei voida selvittää, on potilasta hoidettava hänen etujensa mukaisesti. Hoitotahto on hyvä tapa tuoda oma mielipide esiin läheisille sekä hoitohenkilökunnalle tällaisia tilanteita varten.

Hoitotahto on järkevää tehdä kirjallisesti kahden todistajan avulla, vaikka hoitotahto saa olla vapaamuotoinen. Hoitotahdossa olisi hyvä olla päiväys sekä allekirjoitus. Yhden kappaleen sijaan on suositeltavaa allekirjoittaa kaksi kappaletta hoitotahtoja. Toinen kappale voidaan sijoittaa esimerkiksi sairaalaan ja toinen läheiselle tai edunvalvontavaltuutetulle.

Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi valita itse etukäteen henkilön hoitamaan asioitaan mahdollisen sairauden tai onnettomuuden varalle. Edunvalvontavaltuutus tulee vasta silloin voimaan, kun henkilö ei kykene itse hoitamaan asioitaan ja menettää oikeustoimikelpoisuutensa. 

Hoitotahdossa voi esimerkiksi kieltää elintoimintoja keinotekoisesti ylläpitävien aktiivisten hoitojen ja laitteiden käyttäminen. Hoitotahdon kielto sitoo tällöin hoitohenkilökuntaa sekä läheisiä, ja tahtoa on pyrittävä noudattamaan mahdollisuuksien mukaisesti. Mikäli läheisellä on perusteltu syy epäillä hoitotahdon tehneen henkilön tahdon muuttumista, hoitotahdosta on mahdollista poiketa.

Ongelmaksi voi muotoutua tilanne, jolloin pätevä hoitotahto on kyllä olemassa, mutta sen sijainnista tai olemassaolosta ei ole kukaan muu tietoinen kuin henkilö itse. Hoitotahdon olemassaolosta ja sen sijainnista olisikin hyvä etukäteen kertoa esimerkiksi läheisille. Hoitotahto kannattaakin sijoittaa siten, että läheisten on helppo löytää se. Mahdollisesti hoitotahtoa voi myös kuljettaa mukanaan.

Kun henkilö on ilmaissut tahtonsa hoitotahdossa, läheisten syyllisyydentunto ja ahdistus voi vähentyä. Hoitotahdon tuominen julkiseksi läheisille ja siitä keskusteleminen onkin järkevää etukäteen, jotta mahdollisilta epäselvyyksiltä vältyttäisiin. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]