Minilex - Lakipuhelin

Henkilövahinko: Psyykkisen tilan häiriintyminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Henkilövahinko saattaa ilmetä fyysisenä, mutta myös psyykkisenä muutoksena henkilön terveydentilassa. Psyykkinen haitta voi ilmetä esimerkiksi syvänä järkytyksenä, univaikeuksina tai masennuksena. Tällainen psyykkisen tilan häiriintyminen voi kehittyä sairauden tai ruumiinvamman yhteydessä tai niistä riippumatta. Fyysisestä henkilövahingosta riippumaton psyykkinen haitta voi syntyä esimerkiksi siten, että henkilö on vähällä joutua vakavaan onnettomuuteen ja traumatisoituu sen vuoksi.

Psyykkisen tilan häiriintyminen saattaa johtua itse vahingon kärsijää kohdanneesta teosta tai laiminlyönnistä, taikka toiselle henkilölle, esimerkiksi perheenjäsenelle taikka muulle läheiselle aiheutuneesta henkilövahingosta. Psyykkinen vahinko voi tulla korvattavaksi niin tilapäisenä kuin pysyvänä haittana, riippuen siitä kuinka pitkään sen asiantuntijoiden mukaan uskotaan säilyvän vahingon kärsineen piinana.

Psyykkisen tilan häiriintymisen korvattavuuden edellytyksenä on, että se on näytettävissä toteen lääketieteellisin keinoin. Lisäksi edellytetään, että aiheutunut henkilövahinko on syy-yhteydessä korvausvastuuseen johtavaan tekoon, toimintaan tai laiminlyöntiin. Syy-yhteyden todistamista hankaloittavana tekijänä on se, että psyykkiset haitat saattavat kehittyä aikojen kuluessa ja ilmetä vasta kauan vahinkotapahtuman jälkeen. Tämän vuoksi syy-yhteyden selvittämiseen saatetaan tarvita tutkimuksia ja lääkärinlausuntoja.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Psyykkisen tilan häiriintymisen korvattavuuden edellytyksenä on, että se on näytettävissä toteen lääketieteellisin keinoin

- Lisäksi sen on oltava syy-yhteydessä korvausvastuuseen johtavaan tekoon, toimintaan tai laiminlyöntiin.

Varoitukset

-  Syy-yhteyden todistamista hankaloittaa se, että psyykkiset haitat saattavat kehittyä aikojen kuluessa ja ilmetä vasta kauan vahinkotapahtuman jälkeen

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]