Minilex - Lakipuhelin

Henkilöpiiri: Liikesuhde ja yksityiset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Liikesuhteissa osapuolten välille on lähestulkoon aina laadittu jonkinlainen sopimus, joten näissä tilanteissa on kyse sopimusperusteisesta vastuusta. Yritykset tekevät keskenään mitä erilaisimpia sopimuksia. Koska näissä on kysymys sopimusperusteisesta vastuusta, niihin ei tule sovellettavaksi yleinen vahingonkorvauslaki.

Vahinko joka liittyy sopimuksessa sovittuihin velvoitteisiin, vastuisiin ja muihin asioihin, perustaa korvausvastuun vahingon aiheuttaneelle yritykselle. Kyse on siitä, että tämä yritys ei ole joko täyttänyt sopimuksessa sovittuja velvoitteita tai on muilla tavoin rikkonut sopimusta. Tällainen sopimusrikkomus perustaa siis sopimusperusteisen vahingonkorvausvastuun. Liikesuhteissa on yleensä kysymys taloudellisten vahinkojen korvaamisesta, ei henkilö- tai esinevahingoista. Taloudellinen vahinko voi ilmetä esimerkiksi siten, että yritys menettää asiakassuhteitaan tai sen maine kärsii sopimuskumppanin sopimusrikkomuksen vuoksi.

Sopimuksen ulkoinen vastuu tulee yleensä kyseeseen yksityishenkilöiden välillä, eli puhuttaessa tavallisista ihmisistä, jotka eivät juuri entuudestaan tunne toisiaan tai muutoin ole minkäänlaisessa yritystoiminnassa, työsuhteessa tai muussa sopimussuhteessa toistensa kanssa. Tällaiset yksityiset voivat vedota yleiseen vahingonkorvauslakiin halutessaan korvauksia niin esine-, henkilö- kuin varallisuusvahingon perusteella.

On tietenkin mahdollista, että myös erilaisissa sopimussuhteissa oleva yritys aiheuttaa vahinkoa jollekin sopimuksen ulkopuoliselle taholle. Kyse voi olla niin yksityishenkilöstä kuin myös sellaisesta yrityksestä, jonka kanssa vahinkoa aiheuttanut yritys ei ole sopimussuhteessa. Koska sopimusperusteinen vastuu voi tulla kyseeseen nimensä mukaisesti vain sopimussuhteessa olevien tahojen välillä, kolmannelle aiheutettua vahinkoa pidetään sopimuksenulkoisena vahinkona, johon sovelletaan siis yleistä vahingonkorvauslakia. Sopimussuhdetta sekä siihen liittyviä vastuita ja velvollisuuksia ei voi sellaisenaan ulottaa kolmansiin ilman näiden halua ja suostumusta liittyä kyseiseen sopimukseen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]