Minilex - Lakipuhelin

Hallituksen jäsenen toimikausi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiön toimielimistä ja johdosta tärkein lienee hallitus. Hallituksen tehtävänä on yhtiön hallinnon ja varainhoidon järjestäminen ja toimitusjohtajan toiminnan valvominen. Hallitus on osakeyhtiössä se toimielin, joka on oikeutettu tekemään kaikki yhtiön toimintaan liittyvät laajakantoisemmat päätökset, joita ei osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen perusteella ole määrätty yhtiökokouksen päätettäväksi. Hallituksen tehtävä osakeyhtiössä on samaan tapaan kuin valtakunnan politiikassa, toimia toimeenpanevana ja päätöksentekoon osallistuvana elimenä. Samalla on elintärkeää, että hallitus nauttii jatkuvasti osakkeenomistajien luottamusta. Samasta syystä hallituksen jäsen voidaan myös erottaa helposti ja nopeasti, mikäli siihen ilmenee tarvetta.

Osakeyhtiön hallituksen jäsenen toimikautta koskeva sääntely on erilaista yksityisen ja julkisen osakeyhtiön kohdalla. Tämä johtuu julkiseen osakeyhtiöön kohdistuvista paineista huolehtia toiminnan läpinäkyvyydestä ja varmistaa johdon ammattimainen ja varmasti osakeyhtiön parhaan edun mukainen toiminta. Luonnollisestikaan osakeyhtiölain säädökset eivät yksin riitä tätä takaamaan, mutta ne voivat osaltaan vähentää liiketaloudellisesti kannattamattoman toiminnan riskiä esimerkiksi siinä mielessä, että julkisessa osakeyhtiössä hallituksen oletetaan olevan määräaikainen ja osakkeenomistajat pakotetaan punnitsemaan vuosittain äänestämällä hallituksen luottamus. Yksityisessä osakeyhtiössä toiminnan katsotaan tapahtuvan ennen kaikkea osakkeenomistajien kesken, eikä yhtiön ulkopuolisilla sidosryhmillä ole yhtä suurta merkitystä.

Osakeyhtiön hallituksen jäsenen toimikausi on siis yksityisessä osakeyhtiössä toistaiseksi jatkuva. Toisin sanoen sama hallitus jatkaa yhtiössä määräämättömän ajan, kunnes yhtiökokous tai muu hallituksen jäsenet valinnut taho päättää vaihtaa hallituksen. Luonnollisesti hallituksen kokoonpano voi vaihtua myös vähittäin niin, että yksittäisiä jäseniä erotetaan hallituksesta ja korvataan uusilla jäsenillä tai vanhat jäsenet eroavat ja tulevat siten myös korvatuksi uusilla. Julkisessa osakeyhtiössä taas toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Tämä merkitsee siis lähtökohtaisesti suunnilleen vuoden kestävää toimikautta. Toki jos vanhaan hallitukseen ollaan tyytyväisiä, ei mikään estä valitsemasta samaa kokoonpanoa uudestaan.

Hallituksen jäsenen toimikaudesta on mahdollista määrätä myös yhtiöjärjestyksessä osakeyhtiölaista poikkeavasti. Toisin sanoen on mahdollista päättää esimerkiksi yksityisessä osakeyhtiössä, että toimikausi tulee kestämään tietyn vuosimäärän, ellei hallitusta päätetä muuten vaihtaa. Voidaan myös julkisessa osakeyhtiössä määrätä toimikauden olevan toistaiseksi jatkuva. Toimikausi päättyy virallisesti ja uuden jäsenen toimikausi alkaa kun uuden jäsenen valinnasta päättävä yhtiökokous päättyy, ellei yhtiöjärjestyksessä ole asiassa toisin määrätty, taikka uutta jäsentä valittaessa ole toisin sovittu.

Tärkeimmät asiat muistaa hallituksen toimikautta ajatellen ovat ensinnäkin osakeyhtiölain määräykset, jotka tulevat sovellettavaksi mikäli muuta ei ole yhtiöjärjestyksessä määrätty. Toisaalta yhtiöjärjestystä laadittaessa tai muutettaessa voi olla järkevää määrätä myös hallituksen toimikaudesta erikseen, mikäli muu kuin lain oletusarvoinen säädös tuntuu järkevämmältä. Joskus voi olla, että yksityisessäkin osakeyhtiössä halutaan varmistaa, että hallituksen suosio tullaan riittävän usein virallisesti mittaamaan ja tarvittaessa se vaihtamaan, määräämällä toimikauden lyhyemmäksi. Mikäänhän ei estä kuitenkaan tarvittaessa vaihtamasta hallitusta kesken toimikauden tai vastaavasti valitsemasta samaa hallitusta uudelle kaudelle. Jos aiheesta tulee mieleen lisäkysymyksiä, niin lakipuhelin vastaa niihin mielellään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]